Vanhemmat uutiset

La 15.12.2012

Eliitin kärkipelit lauantain herkkuna

Eliittisarja kokoontuu tänään Ratiopharm Areenalle viimeiseen turnaukseen ennen joulutauolle siirtymistä. Inkkareiden kannalta tarjolla todelliset namupalat, kun kohdataan kärkikamppailuissa Erä II ja Rangers. Ei muuta kuin paikalle tsekkaamaan pelejä vaikka ensimmäinen on jo käytykin. Muitakin tiukkoja kamppailuja on toki tarjolla.

Lue koko juttu

Pe 14.12.2012

Westend Indians täytti 20 vuotta

Westend Indians juhlisti seuran 20-vuotispäivää torstaina 13.12.2012. Otahallilla järjestettyyn juhlatapahtumaan saapui lähes 400 Heimon jäsentä, toimihenkilöä, yhteistyökumppania sekä salibandyn ystävää! Illan ohjelmassa oli kahvi- ja kakkutarjoilun lisäksi miesten Divariottelu Indians – PSS.

Lue koko juttu

To 13.12.2012

Syksyn ennätysyleisö ja 9-2-voitto

Westend Indians sai pelata torstaina syyskauden suurimmalle kotiyleisölle, kun seuran 20-vuotisjuhlaotteluun oli saapunut lähes 400 henkeä. Toisen kierroksen avanneessa ottelussa Indians kohtasi PSS:n. Otteluun valmistautuminen oli mennyt nappiin, sillä ensimmäisen erän jälkeen tulostaululla komeili 4-0 johtolukemat ja lopulta Indians vei ottelun näytöstyyliin 9-2.

Lue koko juttu

Ke 12.12.2012

Torstaina 13.12. Indiansin 20-vuotisjuhla

Torstaina 13.12. Otahallilla vietetään Indiansin 20-vuotisjuhlapäivää ja samalla seuran pikkujouluja. Ohjelma rakentuu miesten Divariottelun Indians - PSS ympärille klo 18.00-20.40.

Lue koko juttu

Ti 11.12.2012

Torstaina Indiansin 20v-juhlaottelu!

Westend Indians ja PSS avaavat Divarin toisen sarjakierroksen torstaina 13.12. Otahallilla. Joukkueet kohtasivat kauden avausottelussa Porvoossa, jolloin isäntäjoukkue PSS pääsi näpäyttämään Indiansia 9-3 voitolla. Nyt Indians hakee revanssia kotiyleisön edessä.

Lue koko juttu
« edellinen Sivu 293 / 310 seuraava »