Westend Indians
Ti 11.12.2012
Westend Indians ja PSS avaavat Divarin toisen sarjakierroksen torstaina 13.12. Otahallilla. Joukkueet kohtasivat kauden avausottelussa Porvoossa, jolloin isäntäjoukkue PSS pääsi näpäyttämään Indiansia 9-3 voitolla. Nyt Indians hakee revanssia kotiyleisön edessä.
Molemmilla joukkueilla on takana vapaa viikonloppu. Indiansin edellisestä ottelusta ehtii kulua pitkälle toista viikkoa, kun PSS puolestaan taisteli SB Welhoja vastaan Itsenäisyyspäivänä. Porvoolaisryhmä lähtee toisen kierroksen alkuun nostamaan joukkuetta pitkästä mollivoittoisesta jaksosta, sillä viidestä edellisestä pelistä joukkueella plakkarissa vain yksi voitto.
Indians lähtee torstain peliin runkosarjan toiselta sijalta viisi pistettä PSS:n edeltä. Tekemisessä on painotettu pallollista pelaamista ja joukkueen päävalmentaja Mikko Laurikainen uskoo joukkueen hallitsevan pelivälinettä ottelussa.
-Veikkaan, että ollaan pallon kanssa enemmän kuin kaveri. On edelleen harjoiteltu hyökkäysalueen hyökkäyspelaamista ja päästään käyttämään opittuja asioita porvoolaisia vastaan.
-Ja aina, kun paikka tulee, käännetään peliä hyvin, lisää Laurikainen ennakoiden aktiviista otetta peliin.
Mikäli joukkue pelaa ehjän 60 minuuttisen omalla tasollaan, voi tulosta myös odottaa. Onnistumisia valmennus odottaa erityisesti kolmoskentältä sekä ylivoimalta. Erillistä latausta torstain otteluun joukkue ei tarvitse, sillä sukellus kauden avausottelussa on vielä tuoreesti mielessä.
-Ollaan otettu opiksi ensimmäisestä kohtaamisesta. Rehellisesti voi sanoa, että silloin oli rotsit auki, mutta sitä virhettä ei tehdä kahta kertaa. Kyllä tässä on sellainen kalavelkojen makselufiilis, tuumii Laurikainen.
Indiansilla on edessä kahden ottelun viikko, sillä lauantaina joukkue matkaa Savonlinnaan Top Teamin vieraaksi. Tiivistä viikkoa edelsi lyhyt omatoimijakso, jotta fokus saadaan pidettyä laadukkaassa tekemisessä. Torstain peliin valmistautuminen lähtee arjen suunnittelusta.
-Viikolla työt ja opiskelut hoidetaan siihen malliin, että torstaipäivä pysyy kevyenä ja päästään keskittymään peliin, tietää Laurikainen.
Torstain ottelussa juhlistetaan Indiansin 20-vuotispäivää, sillä seuran perustamisesta tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta 13.12.2012. Kaikki Heimon joukkueet, yhteistyökumppanit, fanit ja salibandyn ystävät on kutsuttu otteluun.
-Nähdään varmasti meiltä kauden ennätysyleisö ja on se joukkueelle aina kiva esiintyä vähän isomman katsomon edessä. Toivottavasti pystytään tarjoamaan yleisölle salibandya parhaimmillaan, tiivistää Laurikainen juhlaottelun tavoitteet.
Torstaina 13.12.2012 kello 18.30 Indians – PSS, tervetuloa!
Tykkää Heimosta Facebookissa ja klikkaa mukaan tapahtumaan!