Westend Indians
Ke 12.06.2013
Westend Indians palkitsi kauden parhaitaan toukokuun lopussa.
Vuoden Intiaanin valinta on pitkä, asiantuntijatyötä vaativa prosessi, jonka aikana Heimoneuvoston jäsenten osaamista koetellaan monin tavoin. Vuosien saatossa palkinnon saajiksi ovat valikoituneet vahvat seuratekijät, huimia pelisuorituksia esittäneet pelaajat sekä positiivisella asenteella seuratoimintaan mukaan tulleet uudet henkilöt. Toukokuun lopussa Heimon Suur-Tiipiiltä nousi jälleen mustaa savua sen merkiksi, että Heimoneuvosto oli päättänyt vuoden 2013 Intiaani –palkinnon saajan.
Kausi 2012-2013 oli monen nuoren pelaajan läpimurtokausi miesten edustusjoukkueessa sekä nuorten maajoukkueessa. Vuoden Intiaani –palkinto edustaa tällä kaudella kaikkien näiden lahjakkaiden juniorien läpimurtoa ja palkinnon saajaksi valittiin taisteluasenteen ylivoimainen ykkönen Markus Markkola, -95.

Vuosi sitten keväällä Markus Markkola juhlisi Indiansin seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta, kun B-pojat kaatoivat Classicin finaalisarjassa otteluvoitoin 2-1. Ratkaisevassa kolmannessa finaalissa Markkola iski tehot 2+3. Onnistumisia seurasi ensimmäinen kutsu nuorten maajoukkueeseen.
Mestaruusjuhlien jälkeen alkoi paluu arkeen, sillä Markkola allekirjoitti sopimuksen miesten edustusjoukkueeseen ja harjoituskausi oli jo käynnissä. Joukkue harjoitteli aktiivisesti läpi
kesän, mutta Markkolan kohdalla lonkka oireili niin pahasti, että elokuun leirillä Kisakalliossa joukkueelle kerrottiin edessä olevan leikkauksen ja, että Markus on mahdollisesti koko syksyn sivussa.
10 vuotta sitten salibandyn aloittanut Markkola pelasi yläasteikään asti myös jalkapalloa, mutta valitsi lajikseen salibandyn. Ensimmäinen kausi miesten edustusjoukkueessa sekä nuorten MM-kisavuosi saivat pahimman mahdollisen alun Markkolan kohdalla, kun koko syksy 2012 meni lonkkaa kuntouttaessa. Ensimmäiset sarjapelit Markus pelasi vasta tammikuun alussa, aikaa MM-kisoihin oli neljä kuukautta.
-Oli vaikea kausi, myöntää Markus Markkola.
-Puolet kaudesta meni loukissa, mutta oli hirveä usko tekemiseen. Treenasin kovaa ja uskoin itseeni, päätavoitteenani oli poikien MM-kisat. Onnistuin tavoitteessa ja pääsin kisaryhmään.

Nuorten MM-kisoissa Suomi saavutti pronssia ja matkassa olivat Markkolan lisäksi Miika Mertaniemi, Eino Pesu sekä Mikko Kirvesniemi. Nelikon kausi päättyi kaksi kuukautta myöhemmin kuin muulla miesten joukkueella, joten pelaajat viettivät ansaitun huilin toukokuun loppuun ja palasivat harjoitusvahvuuteen kesäkuun alussa.
Tällä hetkellä miesten edustusjoukkue harjoittelee vähintään neljä kertaa viikossa yhdessä. Markkola suhtautuu jokaiseen tapahtumaan tosissaan.
-Olen kova treenaamaan. Kun tulen paikalle, ei ole mitään järkeä vetää puolivaloilla.
Markkolan vahvuudet näkyy pelikäsityksessä ja pallon kanssa liikkumisessa. Parannettavaa hyökkääjä löytää omasta puolustuspelaamisesta sekä kehitettävää myös laukauksesta.
-Myös kaksinkamppailuissa on varmasti tekemistä liigassa, myöntää marraskuussa 18-vuotta täyttävä Markkola.
Tähän mennessä kesäharjoittelussa erityisesti voimaharjoittelu on ollut nuorelle pelaajalle mieleen. Ensimmäiseen liigakauteen valmistautuminen on koko joukkueen osalta hyvässä vauhdissa.
-Voimaharjoittelu on ollut itselle hyödyllisintä. Juostu on lyhyen elämän aikana jo sen verran paljon, että mielellään tekee muutakin. Kaikki jannut vetää treeneissä aivan loistavalla asenteella ja Lumivaara on kyllä kova äijä, joka pitää tarvittaessa tempoa yllä, kuvailee Markkola.
Mikä on Indiansin liigajoukkueen vahvuus kaudella 2013-2014?
-Meillä on yllättäjän asema, jos pystytään tekemään tasaisesti nöyrää duunia.
Loppuun vielä henkilökohtaiset tavoitteesi salibandyssa?
-Aion selvittää omat rajat, vastaa Markkola.
Westend Indians onnittelee kaikkia kauden 2012-2013 palkittuja Heimolaisia!
Katso lista kaikista kauden 2012-2013 palkituista.