Westend Indians
Su 19.08.2012
Viimeisen kuukauden joukkue ollut lomailun jälkeen kasassa ja tuossa ajassa on keretty leireillä ja pelata muutama treenipeli. Kaikki tekeminen tähdännyt ensi viikonlopun SM-karsintoihin. Joukkue matkustaa tuttuun paikkaan Joensuuhun, jossa viime kausi päätettiin play-off karsinnoissa.
B - Pojat Edustus
Heinäkuun pari viimeistä viikkoa pyhitettiin normitreeneihin. Kiitettävästi kundeja paikalla oli vaikkakin osalla lomailu jatkuikin heinäkuun loppuun asti. B-junnujen SM-karsintojen alkaessa jo elokuun lopussa oli tällaisella aikataululla vaan mentävä, jotta peli olisi uomissaan karsintojen alkaessa. Joukkueen uudistuminen aiheutti tietysti myös ylimääräistä pohdintaa valmennukselle. Hitsaantuminen vie oman aikansa, mutta täytyy todeta tässä kohtaa että hyvällä mallilla tämäkin puoli joukkueessa on. Jotta nyt kuitenkin nähtäisiin missä ihan oikeasti joukkue makaa niin toki treenipelejä on saatava paljon alle ja otetaan niistä nyt kiinni tässä kohtaa.
Ensimmäinen peli Kirkkonummen pommisuojassa paikallista Rangersia vastaan. Kahden viikon treenailun jälkeen oli tietysti hiukan epävarma olo siitä miten peli lähtisi käyntiin. Alussa näkyi kundien hermostuneisuus ja viisikkopelaaminen oli hakemista. Mitä pidemmälle matsi eteni niin Inkkarit pääsivät peliin paremmin mukaan. Kolmas erä oli jo sitten selkeästi joukkueen ja vaikka vaan tasuriin kivuttiin niin ei ollut ollenkaan huono esitys ensimmäiseksi peliksi. Maaleja iskivät Liljelund(Astala), Astala(Harjula), Lehkosuo(Astala) ja lopulta viimeisillä sekunneilla tasoituksen iskenyt Johansson(Astala). Ykkösviisikolta ihan mukiin mennyt aloitus pisteiden valossa…
Rangers oli painunut jo perjantaina leiritykselle Eerikkilään. Heimo saapui paikalle lauantaina ja ensimmäisen päivän päätteeksi joukkueet ottivat revanssin keskiviikon pelistä. Inkkarit aloittivat hyvin ja ensimmäinen erä vietiin selvästi vaikka kaveri heittikin heti alkuun 0-1 johdon. Maalit ja syötöt erässä Nummi(Jaatinen), Lahtinen(Juuranto) ja Dahlqvist(Jaatinen). Toiseen erään ote siirtyi vastustajalle ja veivätkin erän nimiinsä. Inkkarimaali Nykäselle, passaajana Näränen. Erätauon puhuttelu taas herätti kundit ja lopulta johto saatiin pidettyä loppuun asti. Joukkueen viivapelotteeksi painavalla laukauksella ruvennut Väyrynen teki ensimmäisen Mustakallion syötöstä. Mustakallio maalasi itse seuraavaksi Lahtisen syötöstä ja vielä kertaalleen Mustakallio ilman syöttäjää loppulukemiksi 7-5.
Porin ylpeys Karhut matkustivat sunnuntaiksi Eerikkilään kohtamaan Inkkarit ja Rangersin. Hyvin nukutun yön jälkeen joukkue pelasi porilaisia vastaan terävät pari erää ja Karhut ei oikein päässyt tekopaikoille ollenkaan. Maaleja nakuttivat ensin Peltonen, sitten Nykänen Dahlqvistin syötöstä ja vielä toiseen erään sama parivaljakko Dahlqvist Nykäsen syötöstä. Liekö hyvän olon tunne uinut liiveihin kun yhtäkkiä kolmannessa erässä vastustaja rupesi viemään peliä. 3-2 tilanteessa onneksi Lahtinen helpotti ja iski vastahyökkäyksestä Sorkon syötöstä tärkeän maalin. Karhut vielä kaventaa, mutta niukka voitto Inkkareille. Leirin antina pari voittoa ja peli tuntui koko ajan menevän eteenpäin ellei oteta mukaan Karhut-pelin viimeistä erää.
Ennen juhannusta pelattiin tasuri Hakin kanssa. Tiukka ja fyysinen vääntö tästäkin pelistä tuli. Ensimmäiseen erään heitettiin kolme häkkiä järjestyksessä Astala, Nykänen(Dahlqvist) ja Lehkosuo(Nykänen). Ottelu jatkui tasaisena myös toisessa erässä vaikka hiukan karkuun päästiinkin Liljelundin ja Astalan maaleilla. Passeja tarjoilivat näihin maaleihin Lehkosuo ja Liljelund. Viimeinen erä mentiin maaleitta eli Inkkareille revanssi Hakista.
Joukkue ei ollut vielä missään pelissä joutunut pesukoneeseen, mutta tässä pelissä Erän kundit laittoi jonkun linkousohjelman pystyyn ja veivät Inkkareita mielin määrin. Jos jossakin kohtaa tällainen herätys piti tulla niin hyvä että tuli nyt! Tämä toivottavasti herättää kundit ymmärtämään että jokaisessa tilanteessa on sitten kyse treenistä, matsista tai OT-ohjelmasta täysillä on mentävä koko ajan. Videopalaverissa näin myös lupasitte jatkossa tapahtuvan eli eihän tässä sitten mitään hätää ole. Valmennus otti myös osansa omaan piikkiin ja taisi lopulta olla niin että ainoa mikä toimi tässä pelissä oli huolto+videokuvaus….. Joensuussa noi voi mennä ketuille kunhan saadaan peli takaisin uomiinsa:) Murhenäytelmän Inkkarimaalit merkattiin Aaltiolle(Peltonen), Westeren(Sorkko), Sorkko ja Juuranto(Makkonen). Lopuksi on toki todettava, että Erä esitti ihan oikeasti hienoa peliä. Tuollaista vastustajaa vastaan ei vaan voi pärjätä jos päästetään kaksykkösiä jatkuvalla syötöllä omaan päähän ja toisaalta hyökkäyspäässä ei olla riittävän teräviä.
Näin siis treenipelit on pelattu ja tuleva viikko mennään sitten valmistavilla treeneillä ma-ti-to. Suhtkoht valmiita viisikoita on löytynyt ja nyt vaan viritellään myös YV-AV pelaaminen kuntoon. Unohtaa ei sovi myöskään maalivahti-osastoa eli kaikki neljä mokkea ovat peleissä esiintyneet ja heilläkin vielä näytön paikkaa viikolle löytyy. Toimitus tekee vielä loppuviikosta ennen Joensuuhun lähtöä jonkinlaisen raportin ketä vastustajia Joensuussa on paikalla. Yritetään myös saada savumerkeillä kiinni päävalmentaja Vanhala ja kysellään tarkemmin minkälaisin odotuksin joukkue reissuun lähtee perjantaina klo 16.00.