Su 13.10.2013

Totaalijäätymisen esimerkki Leppävaarassa

Jos oli perjantain Oilers-pelissä voiton avaimet lopussa hyppysissä niin tänään niitä vasta tarjoiltiinkin. 30 minuuttia mentiin mukavasti omaa pelitapaa noudattaen, mutta toinen puolisko olikin sitten jotain ihan muuta. Peli suli totaalisesti käsiin ja Classic pääsi kotimatkalle pari pistettä mukana.

B - Pojat Edustus

Indians - Classic 7 - 11 (3-1,2-3,2-7)

Jos oli perjantaina tapahtumarikas peli niin tänään mentiin vielä astetta korkeammalle. Kummankin jengin YV oli timanttia, kun yhteensä kolmea jäähyä ei tarvinnut istua loppuun asti vaan verkot laitettiin heilumaan. Maaleja mätettiin sen verran paljon, että kummankin joukkueen kaikki maalivahdit pääsivät jokainen kentälle. Tuo nyt ei tarkoita, että olisivat huonosti esiintyneet vaan kyllä peiliin saa enemmänkin katsoa kenttäpelaajat. Pari viimeistä häkkiä kaveri iski tyhjiin, kun Inkkarit hakivat kavennusta ilman mokkea.

Ottelun alku oli Classicin. 3.44 ja Tervas vie vieraat 0-1 johtoon. Pikkuhiljaa Inkkarit kuitenkin heräsivät horroksesta ja pelin virtaus rupesi siirtymään Classicin päätyyn. Ensimmäistä YV:tä päästään pelaamaan aikaan 8.08. Kauaa ei nokka tuhissut, kun Johansson siirtää Jaatiselle ja tykki puhuu, 1-1. Paine jatkuu ja pirteästi esiintyneet Westerenin veljekset värkkäävät 2-1 johtomaalin, Sr syöttää ja Jr lakaisee. Classicin Parviainen ottaa istunnon mailan painamisesta. Nyt mennään melkein koko jäähy, ennen kuin maali syntyy. Jaatinen tykittää uudemman kerran ja Dahlqvist antoi passin 3-1 maaliin.

Toisen erän eka kymppi on edelleen Inkkari-painostusta. Toivonen joutuu vissiin kerran tai kaksi torjuntahommiin eli puolustuspelaaminen oli vielä tässä kohtaa timanttia. Samoin sitten kahteen otteeseen myös hyökkäyspäässä isketään maalit. Ensin Westeren Sr reboundista taisteluvoitto 4-1 ja melkein heti perään jo lukemat 5-1 iskee maalin edestä Helasterä Peltosen syötöstä. Pelikellossa 30.14 ja peli kulkee nätisti ja mikäs tätä karavaania pysäyttäis… Classic vaihtaa maalille Saarentolan ja rupeaa iskemään karvausta ylempää kun muutakaan ei voi. Inkkari-jäätyminen alkaa sitten ajassa 33.10. Koskinen iskee kavennuksen, heti perään toisen ja vielä Kiramo ja lukemat kolmessa minuutissa kaventuneet 5-4 lukemiin. Taukoon asti saatiin tilanne pidettyä ja nyt oli todellakin hyvät neuvot tarpeen Inkkari-pukukopissa.

Hmmm, 43.42 ja lukemat 5-8. Toivonen pois kärsimästä ja Vesa tilalle. Aikalisällä saatiin nyt edes hitusen kundien lataus palautettua ja pieni toivonkipinä nousee. Vesa paiskaa heti ensitöikseen pitkän avauksen Johanssonin lapaan, 6-8. Juuranto näyttää taistelun mallia ja Sorkon syötöstä napakasti 7-8 kavennus. Tasoituspaikkojakin oli tarjolla, mutta Ruokostenpohja pääsee laidalta läpi ja Vesan kainalosta ratkaiseva 7-9. Classic iskee vielä viimeisellä minuutilla kaksi häkkiä tyhjään maaliin ja ansaittu voitto lopulta Manseen. Vieraiden parhaana palkittiin Selänteen leffalipuilla A.Koskinen (4+1).

Okei, onhan se myönnettävä että kun säbässä peli on puolessa välissä 5-1 niin ei voi todellakaan ajatella että matsi olis taputeltu. Varsinkaan tällaista vastustajaa vastaan, joka kun saa pallorallin käyntiin niin omissa rupeaa soimaan ja lujaa. Kaikki kunnia Classicille ja kyllä saitte Inkkareiden pääkoppaan nyt lujaa pohdintaa mitä tapahtui. Peli oli kuitenkin hallussa ja jokainen viisikko toteutti sovittua pelisysteemiä. Sitten se vaan lopahti kuin kananlento. Aina on kuitenkin positiivistakin peleistä löydyttävä ja kyllä sitä oli tässäkin. Nähtiin että pystytään kyllä haastamaan Classic ja sekin on jo arvokasta ja varmasti antaa uskoa kundien tekemiseen. Kolme peliä ollaan nyt SM-sarjaa tahkottu ja saldona voitto ja pari tappiota. Tappioiden takaa on vaan osattava kaivaa ne hyvät asiat esiin ja kun seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa ollaan niin pystytään hoitamaan peli loppuun asti. Viikko aikaa kerätä ajatukset kasaan ja lauantaina letka matkaa Hollolaan. Salpahallissa kohdataan paikallinen HU-46 klo 14.00.




// BE tiedotus