Su 07.10.2012

Toropainen "passivoiduttiin liikaa"

Westend Indiansin ykköshyökkäysketjussa yhdessä Sami Niskasen ja Valtteri Kainulaisen kanssa pelaavaa Santeri Toropainen iski Blue Foxia vastaan tehot 1+1. Kolmessa pelaamassaan ottelussa Toropainen kerännyt pisteitä yhteensä 3+2.

Otteluun valmistautuminen meni Toropaisen mukaan lähes nappiin, mutta pelin aikana joukkue jäi seuraamaan liikaa vastustajan tekemistä.

-Kaikki oli keskittyneitä otteluun ja takana oli valmennuksen sanoin yksi parhaista viikoista, kertoo Toropainen ensimmäisenä.

Varsinkin toisessa erässä sekä ottelun viimeisellä kympillä Indians ei saanut omaa peliä pidettyä yllä.

-Passivoiduttiin ihan liikaa. Jäätiin seuraamaan, mitä kaveri teki eikä pelattu siten kuten oli sovittu.

Runsasmaalisesta ottelusta huolimatta Toropainen haluaa nostaa esiin maalivahti Marek Öigen hyvän pelin. Ottelun ensimmäiset 50 minuuttia joukkue iski riittävästi maaleja voittoa varten, mutta viimeisen kympin mahalasku vei tällä kertaa toisen sarjapisteen vierasjoukkueen mukana, sillä jatkoajalla ei nähty ratkaisuja suuntaan tai toiseen.

-Muutama paikka oli jatkoajalla, mutta aika fifty-fifty. Marek pelasi tänään hyvin, tiivistää Toropainen.

// WI Tiedotus