Su 26.10.2014

Tiikerin metsästyksestä ei saalista

Lauantai-iltapäivä Tapiolassa ei tunnu Westend Indiansille sopivan. Viikon sisään jo toinen tappio lukemin 6-7. Onneksi seuraava kotipeli on sitten kahden viikon päästä sunnuntaina ettei tästä ihan tapa pääse muodostumaan.

A - Pojat Edustus

Indians - Tiikerit 6 - 7 (0-2,3-4,3-1)

Tiikereiden kanssa oli otettu ennen kauden alkua pari treenimatsia. Tasaisia vääntöjä olivat nekin ja kumpikin vei yhden matsin nimiinsä. Sitäkin seikkaa vasten tiedossa oli, että osaava nippu tulisi vastaan ja mitään ei ilmaiseksi ole tarjolla. Tämän totesi myös päävalmentaja Seppä ennakoidessaan ottelua:

-  Tiikerit on pelannut erittäin vakuuttavan alkukauden, joten odotettavissa oli ettei pisteitä irtoaisi helpolla. Loukkaantumiset ja flunssa karsivat kokoonpanoa viime hetkillä, mutta jalkeille saatiin kuitenkin lähes täysi rosteri.

Pelin alku saatiin hyvin käyntiin ja pallollisena hitusen hallittiin ensimmäistä vitosta. Juurannolle siunaantui hyvä tontti, mutta Saatsi Tiikereiden maalilla peitti hyvin ja seuranneesta vastahyökkäyksestä Pousi vie vierailijat 0-1 johtoon. Maalin jälkeen pelin painopiste siirtyi Inkkareiden päätyyn. Kumpikin jäähyilee kerran, mutta ylivoimat eivät tuota tulosta. Erän lopussa Tiikerit venyttää johdon kahteen maaliin ja siitä mennään myös erätauolle.

Paineistuksen antaminen kaverin alakertaan ei oikein toiminut toisessakaan erässä. Liian helposti päästettiin avauspeli käyntiin ja samalla ylivoimahyökkäyksiä sateli Inkkaripäätyyn. Tiikerit venyttävät johtonsa jo lukemiin 0-3 ennen kuin kotijoukkue saa kuparisen rikki. Harjula tarjoilee takatolpalle lätyn Puhakalle ja tällä helppo duuni kaventaa. Erän puolivälissä taas pakka vähän sekoaa ja Vesa voimaton, kun Pussinen niittaa 1-4 Tiikereille. Heti perään Inkkarit alivoimalle ja kauaa ei ylivoima pyöri, kun peli on jo ratkaisevan tuntuisesti 1-5. U19-maajoukkueeseen valittu Lehkosuo näyttää kuitenkin tsemppaamisen mallia ja kovan karvauksen jälkeen nousee kulmasta kantille ja kavennus 2-5. Tiikerit lyö heti taas luuta kurkkuun, kun heti perään kuittaavat taas maalilla. Inkkareiden päivän pirteimpiin kuulunut tehokaksikko Puhakka(2+1) ja Harjula(0+2) antavat vielä pientä toivoa 3-6 kavennuksella. Vielä onnistutaan tappamaan erän loppuun yksi alivoima ja Vesakin tekee tärkeän pelastuksen erän viime sekunneilla.

Päivän paras pelillinen Inkkari-erä osuu viimeiseen erään. Saadaan oma pallollinen peli lopultakin pyörimään ja Tiikerit ovat tiukassa puolustusasemassa melkein koko erän. Ensin Puputti iskee Inkkareille 4-6 kavennuksen ja heti Tiikereiden jäähyn päättymisen jälkeen kauniin syöttelyn jälkeen Näränen iskee Silvennoisen passista 5-6. Digitaalit näyttävät tässä kohtaa 47.39 eli aikaa kyllä tasoitukseen vielä olisi. Paikkoja saatiin luotua, mutta joko vedot painuivat takaverkkoihin tai Saatsi onnistui niitä torjumaan. Ottelun jännä loppu saa alkunsa aikaan 56.59 kun Lehkosuo komennetaan ensin boksiin. Minuutin verran ollaan neliössä kunnes hyvä haasto Tiilikaiselta ja Tiikeripeluri joutuu rikkomaan ja sitten mennään 4vs4. Valmennus ottaa aikalisän ja sitten Vesa pois maalilta aikaan 58.56. Ensin pientä hapuilua, kunnes kapteeni Puputti ottaa roolia ja tinttaa 6-6 kun kellot pysähtyvät 59.44. Tuuletukset pystyyn ja ei kun katseet orastavaan jatkoaikaan. Tuomari on kuitenkin eri mieltä ja näkee tuuletukset eri tavalla ja passittaa Inkkarin istunnolle samassa ajassa. Tiikerit kiittävät ja kun paikka aukeaa niin Alaluusua(2+1) nakuttaa Vesan ulottumattomiin loppulukemat 6-7 aikaan 59.57. Voittomaalin tekijän lisäksi vierasjoukkueen parhaimpana palkitaan Ville Pousi(2+1).

Sarjan hyvä alku on nyt vähän tippunut mollivoittoiseksi kahden niukan tappion myötä. Toisaalta täytyy todeta, että kumpikin peli ovat olleet periaatteessa hyvässä hanskassa, mutta omat virheet ovat sitten maksaneet tärkeät sarjapisteet. Taso sarjassa on kuitenkin niin korkea, että jos ei itselle maistu niin kyllä toinen ne marjat sitten poimii. Eilen oli kuitenkin eri meininki kaukalossa kuin viikko sitten ja viimeisen erän tekeminen antaa kyllä luottoa että oikealla tiellä ollaan. Päävalmentajan kommentit vielä pelistä allekirjoittavat yllä olevaa:

-  Riittävä tunnetaso nousi vasta kolmanteen erään. Kaksi ensimmäistä tyydyimme pelailemaan ja odottelemaan, että jotain tapahtuisi. Maalintekotilanteisiin kaivattaisiin myös lisää terävyyttä ja määrätietoisuutta.

-  Kaksi viimeistä peliä olemme hävinneet siis samoin lukemin ja jotakuinkin identtisillä kaavoilla. Vietämme nyt viikon OT-jakson, jonka aikana pelaajat ja valmennus voivat ladata akkuja loppusyksyn rutistukseen. Harjoituksiin palataan viikon päästä ja seuraavan kerran Heimon A nähdään pelillä Jyväskylässä lauantaina 8.11.






// AE tiedotus