Westend Indians
To 16.05.2013
Westend Indians ja Tapiolan Apteekki ovat jatkaneet yhteistyösopimustaan myös tuleville kausille. Tapiolan keskustassa sijaitseva apteekki palvelee vuoden jokaisena päivänä.
Tapiolan Apteekilla on pitkä historia, sillä yritys on perustettu vuonna 1923. Nykyinen apteekkari Markku Suominen on pyörittänyt toimintaa vuodesta 2005 ja Suominen on järjestyksessään apteekin neljäs apteekkari.
-On hienoa tehdä yhteistyötä paikallisen kumppanin kanssa, sillä mielestäni on tärkeää tukea apteekin oman kotiseudun toimintaa, kertoo Suominen.
Tapiolan Apteekin laaja valikoima palvelee urheilevaa Heimoa. Apteekkipalveluiden lisäksi liikkeessä on mahdollista mitata verenpaine ja tutkia keuhkojen kuntoa pef-laitteella. Myös ADT:n lista urheilussa kielletyistä ja sallituista aineista löytyy apteekista.
-Tarjoamme Heimolaisille edullisesti esimerkiksi vitamiineja ja hivenaineita. Lisäksi valikoimasta löytyy monenlaisia sidetarpeita, laastareita ja voiteita. Neuvomme mielellämme kaikissa lääkeasioissa, kannustaa Suominen olemaan rohkeasti yhteydessä.
Indians pyrkii yhteistyökumppanien avulla tarjoamaa Heimolaisille mahdollisimman kattavasti palveluja ja paikalliset kumppanit ovat seuralle erittäin tärkeitä.
-Tapiolan Apteekki on Indiansille tärkeä kumppani, sillä haluamme tarjota Heimolaisille palveluita siellä, missä heitä eniten on. On erittäin hienoa, että saamme tehdä yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa, kiittää Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiponen.
Tapiolan Apteekki palvelee vuoden jokaisena päivänä, tutustu!