Westend Indians
Pe 15.11.2013
Tulevana sunnuntaina pelataan Salibandyliigahistorian ensimmäinen Espoon paikalliskamppailu, kun Esport Oilers isännöi Westend Indiansia Tapiolan UH:lla. Joukkueet ovat sarjataulukossa pisteen sisällä, kun Oilersilla on kasassa yhdeksän pistettä ja Heimolla kahdeksan.
Molemmilla joukkueilla on alla tappiot, kun Oilers hävisi sunnuntaina Joensuussa Josballe ja Indians puolestaan maanantaina Turussa TPS:lle.
- En tiedä vielä vaihdetaanko kokoonpanoa, mutta ainakin
valmistautumiseen on tehty pieniä muutoksia, paljastaa Indiansin päävalmentaja
Mikko Laurikainen.
Salibandyliigan maratontaulukon kolmannelle sijalle yltänyt Oilers on pelannut korkeimmalla sarjatasolla jo peräti 19 kautta, kun Indians puolestaan pelaa ensimmäistä kauttaan liigassa.
Viime kaudella puolivälierissä SSV:lle hävinneen Oilersin alkukausi on ollut tähän mennessä aavistuksen alakanttiin pelattu tuloksellisesti.
- Ei ole Oilers pelannut tuloksellisesti ihan siten kuin odotin. Toki joukkue on kärsinyt loukkaantumisista ja poissaoloista, mutta ne alkavat pikkuhiljaa olla taakse jäänyttä aikaa, arvioi Laurikainen.
Oilersin neljä tehokkainta pelaajaa on kymmenessä tai yli kymmenessä tehopisteessä ja samalla pistepörssissä Heimon ykköspyssyn yläpuolella, kun Markus Markkolalla on tehoja 4+5.
- Onhan kaverilla ihan älyttömästi voimaa ja potentiaalia hyökkäyspäässä, ei siis yllätä pörssit. Hyökkäys on varmasti Oilersin vahvin puolustusase, näkee Laurikainen.

Maanantain TPS-ottelussa Indians alisuoriutui täydet 60 minuuttia. Peli-ilme oli maajoukkuetauon jälkeen aneeminen ja haluton. Sunnuntain paikallispeliin tunnetilan löytymiseen ei tarvita erikoisia tekoja, sillä paikallispeli tuo sopivan latauksen.
- Joukkueen yleisilmeen pitää muuttua. Turussa ilme oli alistunut, se pitää saada taistelevaksi. Tavoitteena on pelata kauden paras peli.
Pelillisesti Indiansin ei tarvitse valita otteluun erillistä teemaa, vaan omien asioiden tarkempi toteuttaminen ja pelissä mukana olo, ovat avainasemassa onnistuneeseen suoritukseen.
-Ei voi heikommin mennä kuin Turussa, oli sen verran hengetön esitys siellä, Laurikainen lataa.
Historian ensimmäinen paikallispeli on odotettu tapahtuma molemmissa leireissä.
- Koska kyseessä on ensimmäinen paikallispeli, ei sitä voi vielä laskea kummankaan vahvuudeksi. Puntit on tasan tähän peliin lähdettäessä, näkee Laurikainen.
- Oilersilla on enemmän hävittävää ottelussa, sillä tuolla materiaalilla ja kokemuksella Oilersin pitäisi voittaa. Nyt päästään selkeästi altavastaajan roolissa haastamaan ennakkosuosikkia.
- Tasaista peliä odotan, ennakoi Laurikainen.
Indians toivottaa kaikki Heimon fanit tervetulleiksi Tapiolan Urheiluhallille sunnuntaina 17.11. todistamaan historiallista ensimmäistä paikallispeliä liigatasolla.
Sunnuntaina 17.11. kello 17:00 Esport Oilers – Westend Indians
Heimon marraskuun kotiottelut:
Keskiviikkona 20.11. 18:00 Westend Indians – Loviisan Tor
Keskiviikkona 27.11. 18:00 Westend Indians – Koovee