Westend Indians
Su 11.11.2012
Westend Indians ja Steelers kohtasivat ensimmäisen kierroksen ottelussa Iittalassa. Ottelu eteni maalien valossa Indiansin tahtiin puoliväliin asti, jonka jälkeen kolmen viikon tauolta palannut kotijoukkue alkoi osua punaisten väliin. Kahden aktiivisen joukkueen kohtaamisessa tempo oli aika-ajoin hyvä ja viimeisessä erässä kotijoukkue tuli kahdella osumalla tasoihin. Jatkoajalla Steelers niittasi kahden pisteen osuman ajassa 63.48. Loppunumerot 7-6.
Kotijoukkue Steelers pelasi ensimmäisen ottelunsa kolmeen viikkoon, mikä saattoi näkyä alun vaikeuksina. Indians siirtyy ottelussa 1-0 johtoon, kun Ilkka Mutanen tarjoilee Robert Oleniukselle maalin eteen. Heti seuraavassa vaihdossa nopea pelinkääntö omasta päästä ja Samu Nikkisen namupassi Rasmus Hellströmille maalinkulmalle, josta Hellström nakkaa Indiansin 2-0 johtoon kauden viidennellä osumallaan.
Kotijoukkue kaventaa ylivoimalla ajassa 11.59. Indians pääsee pian kavennuksen jälkeen ylivoimalle ja vaikka erikoistilanne ei tuota tulosta, niin juuri kun joukkueet ovat täysilukuiset iskee Kainulainen keskeltä suoraan Tuomas Mustosen syötöstä lukemiksi 3-1. Ensimmäisen erän viimeinen vitonen mennään kotijoukkueen tahtiin ja ajassa 19.26 tilanteeksi kaventuu 3-2.
Toinen erä alkaa Indiansin kannalta loistavasti, sillä Kainulainen painaa pelin heti Steelersin maalille ja Sami Niskanen tinttaa taululle 4-2 lukemat. Jussi Huovisen rystynosto siirtää Indiansin 5-2 johtoon ennen ottelun puoliväliä. Indians selvittää seuraavaksi Huovisen kakkosen ja pääsee pian ylivoimalle. Kotijoukkue hyödyntää kuitenkin erikoistilanteen Indiansia paremmin, sillä Steelers kaventaa alivoimalla lukemiksi 5-3.
Indians pitää maalien valossa välimatkaa, sillä Joel Markkola laukoo vapaalyönnistä yläpesään ajassa 34.38 ja tilanne 6-3. Tässä vaiheessa ei olisi vielä uskonut, että Markkolan maali jää Indiansin viimeiseksi tänään. Keskialueen turhat jäähyt kostautuvat, sillä Samu Nikkisen istuessa boksissa kaventaa Steelers lukemiksi 6-4 ennen toista erätaukoa.
Kolmannen erän alkuun Indians pääsee pelaamaan reilu puolitoista minuuttia ylivoimaa, mutta ilman tulosta. Kotijoukkue hallitsee kenttätapahtumia ja kavennusosuma odottaa syntymistä. Ensimmäisen kerran Steelers onnistuu ajassa 46.52 ja vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin on ottelu tasan 6-6. Iittala-hallin yli 400 katsojaa kannustavat kotijoukkuetta villisti ja Steelers on ratkoa pelin jo varsinaisella peliajalla, mutta laukaus kimpoaa raudoista takaisin pelikentälle. Edessä jatkoaika.
Jatkoajalla Indians hölmöilee jäähyn, kun pallo pelataan vaihtoaition eteen eikä jalka nouse riittävän nopeasti laidan yli. Tilanteessa Indians ei pelaa palloa, mutta tulkinta on liikaa pelaajia kentällä. Steelers käyttää ylivoimastaan vähän toista minuuttia ennen kuin jatkoajan päättävä ylivoimamaali syntyy. Steelersille 7-6 jatkoaikavoitto joukkueiden kauden ensimmäisestä kohtaamisesta.
Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen ihmetteli pelin jälkeen, minkä takia joukkue ei uskaltanut pelata omaa peliä sunnuntaina. Myös kolmannessa erässä näkynyt silmiinpistävä väsymys ihmetytti päävalmentajaa.
-Kaksi erää ihan hyvää peliä. Sitten iski fyysinen ja henkinen väsymys.
-Tehtiin virheitä, jotka eivät olleet pelillisiä virheitä, vaan jotka johtuivat siitä, että päänuppi ei kestänyt. Näytti aika-ajoin siltä, että pelättiin tilanteita. Kolmas erä oli pelkkää roiskimista. Ei uskallettu tehdä asioita, arvioi Laurikainen joukkueensa suoritusta pelin jälkeen.
-Toivottavasti otettiin opiksi tästä. Peliin kuuluu paljon asioita, jotka eivät ole pelillisiä asioita, ja ne voivat tuntua pieniltä asioilta, mutta ne asiat pitää vaan tehdä huomattavasti paremmin, jotta pystyy voittamaan näitä pelejä.
-Saatiin, mitä tilattiin, tiivistää Laurikainen lopuksi.
Lue ottelun aikaiset kommentit Twitteristä