Westend Indians
Ke 07.08.2013
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue palasi tiistaina 6.8. joukkueharjoittelun pariin juhannuksesta alkaneelta kuuden viikon omatoimijaksolta. Iso osa joukkueesta pääsi mailan varteen jo menneellä viikolla Salibandyliiton Talenttileirillä Tahkolla. Loppusuora valmistautumisessa elokuun lopun SM-karsintoihin on nyt vauhdissa.
C - Tytöt Edustus
- Omatoiminen jakso oli kiva, välillä rankka, mutta kun sen teki hyvällä asenteella niin hyvin se onnistui. OT-jakso meni nopeasti vaikka sitä kestikin se kuusi viikkoa. Omatoimisiin treeneihin kuului paljon erilaisia harjoitteita, esimerkiksi lihaskuntoa, spurtteja, intervallia ja kehonhallintaa, kertoo harjoitusjaksosta Indiansin C-tyttöjen kapteeniksi valittu Susanna Korpela.

- Itse olin todella yllättynyt valinnasta! Mutta voisin kuvitella, että valinta osui minuun, koska treeneissä ja peleissä yritän aina parhaani. Ja toivon, että nyt kapteenina osaan myös auttaa ja kannustaa muita joukkuetovereitani, Susanna Korpela kertoo.
Valmistautumisen intensiivinen loppusuora
Joukkueen vajaan kolmen viikon SM-karsintoihin valmistavaan jaksoon sisältyy yhteensä 15 harjoitukset, joista kahdeksan on lajiharjoituksia ja seitsemän oheisharjoituksia. Lisäksi ohjelmassa ovat kaksiosaiset fyysiset testit ja muutama harjoitusottelu. Joukkue leireilee poikkeuksellisesti Vierumäellä, jossa on samaan aikaan muita ikäluokan tyttöjoukkueita.
- Vierumäen leiri tulee olemaan SM-karsintoja ajatellen valmistavista tapahtumista tärkein. Kohtaamme viikonlopun aikana kolme kovaa joukkuetta, Pirkat, NST:n ja SB Heinolan, jotka ovat hyviä mittareita siitä missä mennään. Pelaajarinki on laaja ja tasainen, mutta toisaalta eri asteiset loukkaantumiset tuntuvat vaivaavan useampaa pelaajaa, joten on mielenkiintoista nähdä mitä joukkueesta saadaan irti, pohtii joukkueen päävalmentaja
Jyrki Paajanen.

- Vähän kyllä jo karsinnat jännittää! Karhuista ja Loistosta en osaa sanoa mitään, koska niitä vastaan en ole koskaan pelannut. Kooveen ajattelen olevan hyvä vastustaja ja SB-Pro tulee olemaan todella kova vastustaja, mutta hyvällä pelillä joukkueemme voi varmasti voittaa, kuvailee asetelmia kapteeni Susanna Korpela.
C-tyttöjen edustusjoukkueen harjoitusottelut:
10.8. klo 10:50 SB Heinola – Indians (Vierumäki Areena)
10.8. klo 15:00 Indians – NST (Vierumäki Areena)
10.8. klo 18:20 Indians – Pirkkalan Pirkat (Vierumäki Areena)
14.8. klo 18:00 Indians – Tapanilan Erä (Ratiopharm Areena, Espoo)
22.8. klo 20:00 Crackers – Indians (Pyroll Areena, Pyhtää)
C-tyttöjen SM-karsinnat, lohko D (Leaf Areena, Turku)
24.8. klo 16:30 Karhut – Indians
24.8. klo 19:00 Indians – Koovee
25.8. klo 10:00 Loisto – Indians
25.8. klo 12:30 Indians – SB-Pro