Westend Indians
To 23.08.2012
Huomenna joukkue sitten hyppää tiipiin edestä bussiin ja ottaa nokan kohti Joensuuta. Viikonlopun aikana pelataan Areenalla B-poikien karsintalohkot E ja F. Inkkareiden kanssa F-lohkossa ovat FoSU(Forssa), Sheriffs(Kaarina) ja PHSB(Lahti). E-lohkossa kamppailevat PSS(Porvoo), Josba(Joensuu), TPS II(Turku) ja Kosken Dynamo(Hämeenkoski).
B - Pojat Edustus
Eri puolella Suomea pelattavien alkulohkojen jälkeen tiedossa on sunnuntaina 6 joukkuetta, jotka pääsevät SM-sarjaan. Loput kuusi joukkuetta on sitten selvillä jatkokarsintojen jälkeen viikon päästä. Lauantaina kohdataan Sheriffit ja PHSB ja sunnuntaina sitten FoSu. Mikäli piikkipaikalla ollaan niin sunnuntai huipentuu E-lohkon voittajan kohtaamiseen ja tämän ottelun voittaja on SM-sarjassa. Toimitus ylläpitää “reaaliaikaista” tulospalvelua ainakin Inkkareiden peleissä ja toki tuloksia laitetaan eetteriin myös E-lohkon peleistä vähän hitaampaan tahtiin. Tulospalvelu päivittyy tälle sivustolle mikäli kaikki linkkiyhteydet Joensuusta Heimo-serverille vaan toimivat. Toimitus sai myös päävalmentajan kiinni ja otetaan tuoreeltaan hänenkin odotukset viikonlopulta. Ja vielä raportin loppuun kuva huhtikuulta 2005, kun silloinen F-ikäluokan Inkkkarilauma oli ensimmäisellä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle suuntautuneella pelimatkalla Forssassa. Ennen FoSu-peliä oli jo silloin aktivoivat alkulämmöt muodissa ja vaikkei ehkä ihan nykypäivän standardia ollutkaan niin yritys oli kova. Vasemmanpuoleisin kaveri on tuttu tämän päivän B-poikien joukkueesta ja jokainen voi arvailla kukahan soturi siinä on kyseessä….
Indians - Sheriffs 4 - 0 (1-0,1-0,2-0)
Indians - PHSB 9-2 (2-0,2-0,5-2)
Indians - FoSu 6-5 (1-3,1-1,4-1)
TRILLERI!!! Indians - PSS 2-5 (0-1,0-2,2-2)
Muita tuloksia:
Päävalmentaja Vanhala: Hyvillä mielin. Lyhyt valmistautumisaika karsintoihin kuten kaikilla joukkueilla uuden sarjajärjestelmän takia, mutta luottavaisilla mielin. Kaikki mahdollinen on tehty lyhyen valmistautumisen aikana. Tavoitteena on neljännessä pelissä varmistaa SM-sarjapaikka.
Vanhala: Tietoa valmennusryhmällä on vastustajista ja viikonloppuna nähdään onko niissä perää. Kaikki pelit ovat tärkeitä ja mitä vain voi sattua kuten historia opettaa. Yhtään joukkuetta ei voi aliarvioida eikä myöskään tarvitse pelätä. Omaa peliä lähdetään pelaamaan vastustajasta riippumatta.
Vanhala: Motivoitunut, hyvähenkinen ryhmä, joka on opetellut Heimon uutta pelitapaa kesän ajan. Peli tulee olemaan iloista, liikkuvaa ja tapahtumarikasta salibandya.
Vanhala: UGH UGH!