Ke 27.11.2013

Sievänen: "Oltiin alussa vähän jäisiä"

Westend Indiansin kotitaika pitää, kun kauden viidestä ensimmäisestä kotipelistä on viisi voittoa. Keskiviikkona Heimon vieraana pelannut Koovee taipui lopulta yhden maalin erolla, kun Indians piti pisteet 6-5 voitolla. Ottelun toisessa erässä Heimon 2-2-tasoitusmaalin iski uran neljännellä liigaosumallaan Mikael Sievänen.

Mikael Sievänen

Avauserä Kooveeta vastaan ei saanut Sieväseltä kehuja. Joukkue oli 2-1-takaa-ajoasemassa ensimmäisen 20 minuuttisen jälkeen.

- Oltiin alussa vähän jäisiä, siihen jäi kyllä parannettavaa.

Ensimmäisellä erätauolla pukukopissa kuultiin muutakin kuin musiikkia.

- Valmennus vähän korotti ääntä siinä vaiheessa. Sitä ei kyllä periaatteessa pitäisi tapahtua, vaan meidän pitäisi itse tajuta parantaa tekemistä. Toiseen erään yksinkertaistettiin asioita, kertoo Sievänen.

Kolmanteen erään lähdettiin 3-3-tasatilanteesta. Indians joutui vielä kahdesti takaa-ajoasemaan, mutta kahden tasoitusmaalin jälkeen Sieväsen johtama kakkoskenttä iski ottelun voittomaalin ajassa 56.23.

- Vikassa erässä parannettiin jalalla ja viimeisteltiin myös paremmin. Ainakin on ollut yleisölle viihdyttäviä kotimatseja, kun menee näin tiukille, naurahtaa Sievänen.

Seuraavaksi Indians kohtaa hallitsevan Suomen mestari SPV:n Seinäjoella lauantaina 7.12.2013. Liiganousijan ja hallitsevan mestarin kohtaaminen on odotettu.

- Ihan varmasti hieno tapahtuma päästä pelaamaan noin isoa joukkuetta vastaan. Meillä on vain voitettavaa siinä ottelussa. Itse tykkään pelata otteluissa, joihin lähdetään altavastaajan asemasta.

-Meidän pitää muistaa pitää asiat yksinkertaisena kentällä ja tehdä niitä asioita, mitä sovittu. Paremmalla prosentilla pitää varmasti viimeistellä kuin tänään, mutta hyvää matsia lähdetään pelaamaan mestareita vastaan, summaa Sievänen.

Lauantaina 7.12.2013 17:00 SPV - Westend Indians


// Sofia Rancken