Westend Indians
To 20.09.2012
Miesten Divari alkaa Westend Indiansin osalta vierasottelulla PSS:aa vastaan Porvoossa. Sarja-avaus pelataan perjantaina 21.9. ja viikonlopun toisessa kohtaamisessa sunnuntaina Espooseen saapuu Karhut Porista. Sunnuntain kotiottelu pelataan poikkeuksellisesti Tapiolan UH:lla.
Indians pääsee avausviikonloppuun lähes täydellä kokoonpanolla ja joukkueen viimeistelyharjoitukset ovat sujuneet päävalmentaja Mikko Laurikaisen mielestä sunnitelmien mukaan. Toki kotiavaus olisi ollut miellyttävämpi startti kaudelle, mutta kauas ei kuitenkaan perjantaina tarvitse matkustaa.
-Ei tarvinnut sentään Ouluun asti lähteä ekaan matsiin, joten ihan positiivisilla mielin Porvooseen. Tällä viikolla ei olla vedetty enää fyysisesti kuormittavia treenejä, vaan katsottu erikoistilanteita ja haettu pelituntumaa. Kova tempo, mutta lyhyet treenit, tiivistää Laurikainen.
Porvoon Aurora-halli on joukkueelle pelipaikkana tuttu ja Laurikainen odottaa yleisön löytävän kauden avaukseen. PSS on julkaissut tavoitteensa liiganoususta viimeistään keväällä 2014 ja joukkue on tehnyt täsmähankintoja alkavalle kaudelle.
-Pelipaikka on hyvä ja päästään pelaamaan matolle. Mielenkiintoisia pelaajia vastassa, onhan siellä kaksi viime kauden Indians-peluriakin, muisuttaa Laurikainen Ville Jokisen ja Tomi Turusen kesäisitä pelaajasiirroista.
-Varmasti on tehty kesällä hyvää duunia, sillä sarjanousu on kiikarissa. Kiva lähteä mittaamaan, missä mennään, sillä treenipelit ovat kuitenkin vain treenipelejä.
Sarjan avausottelussa on odotettavissa jännitystä, sillä peli on kuitenkin maaliskuun puolivälin jälkeen ensimmäinen, jossa voitolla saa muutakin kuin hyvän mielen. Perjantain ottelu tulee ratkeamaan siihen, kumpi joukkue pystyy keskittymään paremmin pelaamiseen.
-Ekassa pelissä on erilaisia jännityksiä ja ne pitää saada pelattua alta pois. Meilläkin on uusi joukkue ja uusi valmentaja, niin kyllä sitä jännitetään, miten homma lähtee toimimaan sarjapeleissä, tietää Laurikainen.
Indians – Karhut
Sunnuntaina poikkeuksellisesti Tapiolan UH:lla evakossa ensimmäisen kotiottelunsa pelaava Indians saa ottelussa vastaansa viime kaudella miesten Salibandyliigaa pelanneen porilaisjoukkueen. Nimensä FBT Porista Karhuiksi vaihtanut divarijoukkue on sekoitus nuoria ja toisaalta liigajoukkueen vanhoja pelaajia.
-Sielläkin voidaan puhua uudesta joukkueesta. Valmentaja on vaihtunut ja pelaajia lähtenyt. Liigakokemus näkyy väistämättä, sillä pelaajilla on alla astetta kovempia pelejä.
Karhut aloittaa kautensa jo torstaina ja pääsee Indiansin tavoin lepopäivän jälkeen sunnuntain matsiin.
-Avausottelun jännitys on poissa. Päästään näyttäämään kotiyleisölle ja seuran junioreille, miltä tämän vuoden Indians näyttää. Voidaan keskittyä pelkkään pelaamiseen, odottaa Laurikainen.
Pe 21.9. kello 18.30 PSS – Indians (Aurora-halli)
Su 23.9. kello 14.00 Indians – Karhut (TUH)
Sisäänpääsy sunnuntain kotiotteluun:
Aikuiset 7e
Opiskelijat, varusmiehet, eläkeläiset, lapset alle 15v: 5e
Kausikortti: 50e (sis. M1 ja N1 runkosarjan kotipelit)
Yhteistyökumppaneille ja Heimon jäsenille ilmainen sisäänpääsy!
Lue ottelusta myös PSS:n sivuilta.