Su 18.11.2012

Niukka 6-5-kotivoitto FoSusta

Westend Indians nappasi myös toisen voiton tuplaviikonlopusta, kun FoSu kaatui sunnuntain päiväpelissä niukasti 6-5. Ottelu oli varsin hidastempoinen ja eteni maalien valossa tasatahtiin, vaikka sarjataulukon perusteella Indians olisi voinut niitata pelin jo ensimmäiseen erään. Viikonlopun kahdesta ottelusta kuitenkin arvokkaat voitot ja sijoitus Blue Foxin takana sarjakakkosena.

Menneellä viikolla päävalmentajaa vaihtanut FoSu oli edellisenä iltana voittanut Steelersin kotihallissaan ja sunnuntaina Otahallille saapui 13 kenttä pelaajaa sekä kaksi maalivahtia. Indiansillakin alla voitto edelliseltä illalta ja vaikka potentiaalia nopeampaan tempoon olisi sunnuntaina ollut, tyytyivät molemmat joukkueet varsin puuduttavaan peliin.

Indiansin parhaana palkittiin Mikael Sievänen, joka tarjoili ottelussa kolme maaliin johtanutta syöttöä. Tällä kaudella Sieväsen tehosarakkeessa on jo 0+11, mutta avausosuma antaa odottaa itseään. Ilkka Mutanen ja Joel Ekroos osuivat kumpikin kahdesti punaisten väliin ja myös Robert Olenius ja Samu Nikkinen onnistuivat kertaalleen. Indiansin maalilla Mikko Kirvesniemi, -94, pelasi uran ensimmäisen divariottelunsa.

Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen harmitteli, että hyvästä pallonhallinnasta huolimatta laadukkaat maalipaikat jäivät vähiin.

-Vastustaja oli äärimmäisen passiivinen eikä tänään kuitenkaan pystytty tuottamaan pallonhallinnasta riittävää määrää maalipaikkoja. Samalla, kun pelin tempo pysyi matalana, meillä kesti valmiudet pelitilanneroolien vaihtumiseen ja kaveri pääsi tekemään viisi maalia.

-Oltiin heikkoja vähän joka osa-alueella. Täytyy kuitenkin todeta, että maalin voitot kasvattaa joukkuetta enemmän kuin rökälevoitot, muistuttaa Laurikainen.

Indiansilla on takana kaksi tuplaviikonloppua ja joukkue viettää seuraavaksi vapaan viikonlopun palaten tositoimiin kahden viikon päästä.

-Paljon on töitä tehtävä seuraavaan peliin. Parin viikon ottelutauko tulee hyvään paikkaan, tiivistää Laurikainen.

Indiansin ottelut jatkuvat sunnuntaina 2.12., kun joukkue matkaa SalBan vieraaksi Raumalle.

Katso ottelukuvat Flickristä.
Westend Indians Official Facebook Tribe.
 Lue ottelun aikaset kommentit Twitteristä.

// WI Tiedotus