Westend Indians
La 23.11.2013
Joukkue pystyi nihkeän esityksen jälkeen katkaisemaan neljän ottelun mittaisen tappioputkensa. Viime peleissä yskähdellyt YV rupesi edes jollain lailla toimimaan ja Lehkosuon tekemät maalit veivät lopulta Inkkarit karkuun.
B - Pojat Edustus
Ensimmäinen erä oli todella tuskaista mustakeltaisten silmin katsottuna. Siniset iskivät ensin vanhanaikaisella erän puolivälissä 1-0 johtolukemat. Hetki tästä niin saadaan jäähy vähän kyseenalaisesta tilanteesta oman maalin eduspelaamisesta. Dahlqvist boksiin ja AV ei kerkeä kauan asettua kun Koskinen sivaltaa viivan tuntumasta lukemat isännille 2-0. Mitä pidemmälle erää mentiin niin pikkuhiljaa oli omassakin pelissä edes jotain järkeä vaikkei osumia vielä nähtykään.

Toinen erä olikin sitten jo parempaa ja kapteeni Jaatela näyttää esimerkkiä kaventamalla pakin tontilta lukemiksi 2-1. Erä kuitenkin otti vielä luulot pois kun Kaskelan veto uppoaa helpon näköisesti Toivosen vartioimaan maaliin. Pallo kuitenkin muutti suuntaa matkalla, joten Toivoselle synninpäästö. Valmennuksen oli saatava kundit kunnolla hereille ja Toivonen sai passituksen penkille ja Vesa vuorostaan maalin suulle. Hyviä maalintekopaikkoja saatiin luotua, mutta hyvin koko matsin Erän maalilla torjunut Lehtonen esti lisäosumat. Erän lopussa kuitenkin rupesi tapahtumaan. Tapetaan ensin Juuranto juniorin jäähy ja kun Inkkareiden pelissä liikettä alkoi näkymään niin kotijoukkue nappaa pari jäähyä peräjälkeen. YV oli aluksi tervanjuontia kunnes aikaan 39.59 Mustakallio naputtaa viivalta Håkansin syötöstä elintärkeän kavennuksen. 3-2 tilanteessa tauolle.

Kolmas erä käänsi sitten lopullisesti pelin vieraille. Oli jopa "varaa" tuhrata rankkarikin kun Lehtonen veti pidemmän korren Sorkosta. Vaikka Erä menee vielä 4-2 johtoon niin Inkkarit kuitenkin uskoivat omaan tekemiseen ja kun saadaan erässä kolme YV-mahdollisuutta niin tokihan ne pitää käyttää. Kaksi kaunista YV-maalia tuovat pelin tasoihin. Ensin Dahlqvist Lehkosuon passista ja tasoihin pelin iskee maalin edestä Helasterä Dahlqvistin tarjoilusta. Pelin ratkaisee lopulta Lehkosuo kahdella hienolla maalilla. Ensin hieno nousu omasta päästä ja tykki etuyläkulmaan ja heti seuraavassa vaihdossa ”Ode” iskee toistamiseen ja lukemat Inkkareille 4-6. Erä yrittää vielä kavennusta ilman maalivahtia, mutta Westeren junior kuitenkin kieputtaa tyhjiin loppulukemat 4-7. Tärkeät pisteet plakkariin vaikkakin aikamoisen tuskan kautta. Hyvää oli että takaa-ajosta noustiin ja peli parani koko ajan mitä pidemmälle se eteni.


- Sarja alkoi hyvin ja ehkä kuviteltiin itsestämme vähän liikoja. Alettiin tekemään asioita puolivaloilla ja sittenhän rupesi tappioita kertymään. Tämän päivän pelin alku oli tosi nihkeää. Lopulta herättiin pelaamaan ja iskettiin tarvittavat maalit. Oma viisikko hoiti tonttinsa tänään ihan OK. Alku tahmeaa, mutta kun lopetettiin kuskaaminen ja laitettiin boltsia liikkeelle niin sitä kautta paikkoja syntyi.
- Oma peli tänään tehoilla 1+1. Eritoten lämmitti toisen erän viimeisen sekunnin kavennus sekä tietysti namupassi Lehkosuon iskemään voittomaaliin.
- Ensi perjantaina Tapiolassa saadaan vastaan sarjakärki Erä. Vastus on tosi kova, mutta lähdetään haastamaan omilla vahvuuksilla ja altavastaajana otetaan pisteet himaan. Vielä kun saatais loukissa olevia sotureita messiin niin kyllä saumat yllätykseen on ehdottomasti. Toivomuksena olisi, että ratkaisevan maalin iskisi ”Jousi” huikean tarkalla kantilla…. (toimituksen lisäys: viimeinen lause joukkueen inside-huumoria…)

