To 31.10.2013

Kovaa kyytiä 1. ottelukierroksella

Uusi joukkueemme sai heti kovaa kyytiä, kun vastustajina oli AC Haki ja Tiikerit

D00 - Pojat Black

WI00 Black – AC HaKi

 

Kauden ensimmäinen sarjapeli pelattiin Tiikeriareenalla, missä Indians 00 Blackia vastaan asettui vantaalainen AC HaKi.

Pelissä oli räjähtävä alku. Alkuvihellyksestä ei ollut kulunut minuuttiakaan, kun vastustaja naulasi pomppupallosta maalin. Aika nopeasti kävi selväksi, että vastustaja panostaa voimakkaaseen hyökkäyspeliin. Indians noudatti harjoituspelin jälkeen annettua ohjeistusta pelata rohkeasti ja kovaa. Kaksinkamppailuissa ei annettu periksi, vaan yritettiin loppuun asti. Vastustaja onnistui kuitenkin melkein poikkeuksetta katkaisemaan tilanteet kentän keskivaiheilla tai laidoissa niin, ettei tilaa napakammille vedoille juuri jäänyt.  Ensimmäinen erä HaKille 5-0.

Toiseen erään Indians lähti hyvällä sykkeellä ja otti palloon kiinni keskialueella voimakkaammin. Reilun minuutin pelin jälkeen saimmekin hyvän hyökkäyskuvion rakennettua ja Veikko pääsi vetämään kohti maalia. Myöhemmin Iiro haki väkisin vetopaikkaa ja Eeliksen veto osui tolppaan.  Avausmaali jäi kuitenkin tulematta.

Indiansilla oli hyviä otteita ja ajatusta pallon liikuttamisessa. Vastustaja oli kuitenkin tarkkana ja rankaisi pienistäkin virhesyötöistä nousemalla hyökkäykseen. Useasti vastustaja pääsi myös löysien poikittaissyöttöjen väliin nousten siitä nopeasti ylös.

Indiansilla oli oppiva ote peliin ja toisessa erässä nähtiin tiiviimpää puolustusta mm. vastustajan vetoja enemmän peittämällä. Myös poikittaissyötöissä oli enemmän huolellisuutta ja kovuutta.  Vastustajan hyökkääjät olivat todella liikkuvia ja kuvioilla saatiin pallo pyörimään Indiansin maalin ympärillä. Nopeat laukaukset tekivät selvää jälkeä.  Lopputulos 12-0. Palaute pojilta oli, että parannettavaa jäi, mutta jaksettiin juosta eli kuntoharjoittelusta ei jää kiinni. Tästä rohkeasti tulevaan kauteen.

 

Päivän toinen ottelumme  klo 14: Tiikerit – Indians Black

1.     erä

Peli alkaa voimakkaalla liikkeellä puolin toisin. Nopeita nousuja. Tiheitä vaihtoja. Neljän ensimmäisen minuutin aikana ei kummallakaan puolella ole kovin vaarallisia tilanteita. 04:00 vastustaja lakaisee kuitenkin reboundista maaliin, 0-1. Peli jatkuu melko tasaisena, tilaa ei anneta. 06:49 Tiikerit antaa nopean syötön maalin takaa ja 0-2. 7:47 sama kuvio 0-3.

Ensimmäinen erä on yleisesti ottaen aika tasaista vääntöä. Eroa tulee siinä, että vastustaja on päässyt itse vetämään muutamia kertoja, ja toisaalta saanut otettua inkkareilta vedot pois. Toiseen erään lähdetään tilanteesta 0-5.

 

2.     erä

Inkkarit aloittaa nyt vahvasti. 20 sekunnin sisällä saadaan rakennettua kaksi hyökkäystä jotka päättyvät laukauksiin. Lisää vetoja tulee, osa menee ohi maalin, mutta ensimmäisen erän jälkeen juuri vetoja ehdittiin jo kaivata!

4:25 vastustaja saa sisään, 0-6. Mutta välittömästi ajassa 4:35 Iiro rankaisee toiseen päähän 1-6. Tämä oli tulosta aktiivisesta maalille pyrkimisestä ja maalinälästä.

Tiikerit laukoo selvästi useammin myös ns. siniviivalta.

Erän jälkeen lukemat ovat 1-7. Tämä oli parempi erä. Tämä oli hyvä erä. Peli oli tasaista. Inkkarit meni nyt kovemmin kiinni palloon ja hakeutui vetopaikkoihin. Tässä toteutui tavoiteltu rohkeampi ja kovempi pelitapa.

3.     erä

Inkkarit jatkaa toisessa erässä löytynyttä aktiivisempaa pelityyliä, ja vastustaja joutuu ottamaan jäähyn mailaan lyömisestä ajassa 01:45. Tiikerit pelaa kuitenkin erittäin vahvaa alivoimapeliä, ja tekee ajassa 02:04 1-8. Ylivoimaa on vaikea saada kulkemaan, koska vastustaja liikkuu paljon ja tulee jatkuvasti agressiivisesti palloon.

Loppulukemista 1-12 huolimatta tämä oli hyvä peli. Suurin ero tuli siitä, että vastustaja otti tehokkaammin tilamme pois sekä syötöiltä että laukauksilta. Ensimmäisen erän jälkeen paransimme peliämme, ja toinen erä oli ottelumme paras erä. Kolmas erä alkoi hyvin, mutta erän loppupuoliskolla ote herpaantui tai usko hiukan loppui. 

// Pasi Junnila