Westend Indians
Ma 09.12.2013
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueesta 1998-syntyneiden tyttöjen pelaajapolun tähdistöotteluun valitut hyökkääjä Susanna Korpela ja maalivahti Satu Pekkarinen onnistuivat erinomaisesti ikäluokkansa huippujen kohtaamisessa.
C - Tytöt Edustus
Korpela ja Pekkarinen olivat näkyvässä roolissa ottelun 8-5 (1-3, 3-1, 4-1) voittaneessa valkoisessa joukkueessa. Susanna Korpela oli kentällä peräti kuuden joukkueensa tekemän maalin aikana ja viimeisteli itse voittomaaliksi jääneen 6-4 -osuman ottelun kolmannessa erässä. Ottelun jälkeen Korpela palkittiin valkoisen joukkueen tsemppari-palkinnolla.
Satu Pekkarinen vaihdettiin valkoisen joukkueen maaliin pelin puolivälissä tilanteen ollessa tasan 4-4. Pekkarinen päästi taakseen vain yhden osuman ja otti ratkaisuhetkillä monta varmaa torjuntaa valkoisen joukkueen karatessa ottelun voittoon.

- Oli aika paljon haastetta kun hyökkäysketjun laitettiin kanssani kaksi naisten liigapelaajaa. Kyllä se ihan hyvin meni, mutta paremminkin olisi voinut sujua, Korpela ruotii.
- Muistaakseni maali syntyi kun Fanny sai riistettyä pallon vastustajan kulmassa ja syötti mulle suoraan maalin eteen, Korpela muistelee voittomaalin syntyä.
Maalivahti Satu Pekkarinen oli puolestaan tyytyväinen omaan suoritukseensa edellisvuoden vastaavan tapahtuman mentyä tytön omien sanojen mukaan heikosti.

Yhtä päästettyä maalia Pekkarinen ei jäänyt suremaan, sillä laukaus oli loistava ja suoraan poikittaissyötöstä ammuttu.
- Se oli tosi hyvä veto ja syöttö. Siinä oli kaikki kohdallaan. Varmasti kenellä tahansa maalivahdilla olisi ollut vaikeuksia sen torjumisessa. Olin ehkä vähän hätäinen siinä tilanteessa ja dyykkasin aika nopeasti maihin, mutta ei se jäänyt häiritsemään peliäni, Pekkarinen analysoi.
1998-syntyneiden tyttöjen pelaajapolun seuraava tapahtuma on Taiturileiri ensi keväänä Eerikkilän urheiluopistolla.
Tähdistöottelun tilastot
Lisää Tapio Hämeen-Anttilan kuvia 98-tyttöjen ja 99-tyttöjen tähdistöpeleistä