Su 05.08.2012

Kisakallion leiri takana

Westend Indiansin miesten edustusjoukkue leireili elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kisakallion urheiluopistolla. Leirin aikana joukkue pelasi syksyn toisen harjoitusottelun, kävi tulevaa pelitapaa läpi videolta sekä harjoitteli kolmesti. Joukkue nähtiin leirillä lähes täydessä kokoonpanossa ja päävalmentaja Mikko Laurikainen oli tyytyväinen kahden päivän antiin.

Elokuun alussa järjestetty leiri oli joukkueen toinen yhteinen viikonloppuleiri, sillä ensimmäisen kerran joukkue kokoontui Kisakallioon uuden päävalmentajan johdolla toukokuun lopussa.

-Nyt käytiin syvällisemmin läpi joukkueen pelitapaa ja keskityttiin pallottomaan peliin. Toukokuussa käytiin läpi kokonaisuutta. Ajankohtana elokuun alku oli leirille erinomainen, sillä saatiin käytyä pelitapaa ajan kanssa läpi ennen kuin täyspainoinen lajiharjoittelu alkaa, kertoo päävalmentaja Mikko Laurikainen.

Leirin tavoitteena oli viedä pallotonta peliä eteenpäin verrattuna kauden ensimmäiseen harjoitusotteluun. Indiansin kohdatessa M-Teamin viime tiistaina Ruskeasuolla, nähtiin kentällä joukkue jonka askelmerkit olivat pahasti hukassa, mutta lauantain uusinnassa oli aivan eri tahti kentällä.

Tiistaina Indians hävisi M-Teamille 11-4, mutta Kisakalliossa nähtiin tasaisempi ottelu, jossa “pisteet” jaettiin 5-5 tuloksella.

-Henkilökohtaiset virheet vähenivät ensimmäiseen otteluun verrattuna ja välimatkat kentällä pysyivät kohtuullisina, tiivisti Laurikainen erot kahden ottelun välillä.

Kahden leiripäivän aikana joukkueella oli tiivisohjelma, joka sisälsi videopalaverit, harjoitusottelun, kolmet harjoitukset sekä muuta yhteistä ohjelmaa. Kokonaisuuteen tyytyväinen Laurikainen nostaa kuitenkin esiin, että tavoite lajiharjoituksissa ei aivan täyttynyt.

-Treenipeli, videopalaverit sekä muut joukkueen yhteiset palaverit menivät hyvin. Harjoitukset eivät kuitenkaan ihan vastanneet sitä, mitä haettiin, johtuen miehistön vähyydestä ja loukkaantumisista. Puitteet olivat jälleen erinomaiset, joten pystyttiin keskittymään omaan tekemiseen koko leirin ajan, summasi Laurikainen.

Indiansin harjoitusohjelma jatkuu treenipelillä liigajoukkue Loviisan Toria vastaan tiistaina 7.8. Harjoituksissa pääpaino on fysiikan parantamisessa.

-Nyt edetään vielä fysiikkapainotteisesti, sillä se osa-alue pitää saada kuntoon. Lajitreenit eivät tällä hetkellä ole kuormittavia, vaan niissä käydään enemmän pelitaktisia asioita läpi, kertoo Laurikainen tulevista viikoista.

Tiistaina harjoitusottelu Loviisan Toria vastaan pelataan Agricola hallissa alkaen kello 18.30.

Kuvia miesten leiriltä päivitettiin tiiviistä Heimon Facebookiin, tsekkaa ja tykkää!

// WI Tiedotus