Westend Indians
Su 07.10.2012
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue on aloittanut nuorten SM-sarjan kahdella voitolla. Kauden avausottelussa kaatui Classic Tampereella lukemin 8-5 ja ensimmäisessä kotiottelussa sai vierasjoukkue SPV selkäsaunan lukemin 13-6. Neljä pistettä ensimmäisistä peleistä on hyvä saavutus.
A - Pojat Edustus
Ennen sarjakauden alkua a-pojat olivat mukana Indiansin perinteisellä edustusjoukkueiden kauden avausleirillä Tallinnassa. Elo-syyskuun aikana joukkue pelasi tukun harjoitusotteluita ja piti vielä minileirin Eerikkilän urheiluopistolla, jonka yhteydessä joukkue kohtasi Classicin.
-Sarjakauteen valmistava kausi meni ihan hyvin. Alussa meillä oli pientä sekoilua inttijätkien ja pelaajakierrätyksen kanssa, mutta tosi hyvällä asenteella on vedetty koko ajan, kertoo joukkueen päävalmentaja Petri Timonen.
Kauden avausottelussa Tampereella oli ensimmäiseen otteluun kuuluvaa jännitystä, mutta joukkue pystyi kuitenkin toteuttamaan kaksi ja puoli erää sovittua pelisysteemiä. Sen sijaan ottelun viimeinen kymppi näytti, mitä käy, jos keskittyminen herpaantuu.
-Ottelun viimeiset 10 minuuttia näyttivät, että pystytään myös tarvittaessa sekoilemaan pahasti. Oltiin viimeiset minuutit ihan purjeessa, mutta hyvän johtoaseman turvin saatiin pisteet mukaan.
A-pojilla on positiivinen pelaajatilanne, sillä joukkue on pystynyt kahdessa ensimmäisessä pelissä käyttämään jo 24 pelaajaa kokoonpanossa ja maalihanat on auki peräti 12 pelaajalla.
-Meillä on sen verran laaja rinki, että ei oikeastaan ole väliä ketkä ovat pelissä paikalla, sillä päästään aina hyvällä ryhmällä matkaan. Toteutetaan vahvaa pelaajarotaatiota, kertoo Timonen.
Kauden avausottelun jälkeen harjoitusten painotus on siirtynyt pallolliseen pelaamiseen. Joukkueen pelitapa vaatii hyvää pallonhallintaa.
-Ennen Classic-peliä ei oltu käyty juurikaan läpi pallollista pelaamista. Nyt puolustaminen alkaa olla jollain tasolla korvien välissä ja keskitytään seuraavat viikot hyvään, liikkuvaan salibandyyn.
Indians pelaa kotiottelunsa vaihtelevasti Otahallissa tai Tapiolan urheilutalolla. Kauden ensimmäinen kotipeli pelattiin Otahallissa ja vastassa oli SPV Seinäjoelta. Ottelu oli kahden erän jälkeen 10-3 Indiansille ja lopputulokseksi muodostui peräti 13-6.
-Meidän oli vaikea pitää vauhtia yllä, kun kaveri vei tempon pelistä eikä pystynyt kuin heittämään kaaripalloa, kuvailee Timonen sunnuntain SPV-peliä.
Seuraavaksi Indians matkaa Kooveen vieraaksi Tampereelle sunnuntaina 14.10.
-Kooveesta ei tiedetä oikeastaan mitään. Edelliskausien perusteella vastaan tulee urheilullinen ryhmä, joka taipui viime kaudella välieristä pronssiotteluun sijoittuen lopulta sarjan neljänneksi, muistelee Timonen.
Kokonaisuudessaan Indiansin kauteen valmistautuminen sekä kahden ensimmäisen pelin suorituksen ovat miellyttäneet valmennusta.
-Neljä pistettä on hyvä startti. Vaikka pelien sisällä on ollut parannettavaa, niin voi olla tyytyväinen. Koko ajan mennään eteenpäin, näkee Timonen.
A-poikien tilastot Salibandyliiton sivuilla.