To 17.10.2013

Jussi Huovinen odottaa paluuta pelikentille

Westend Indiansin ensimmäinen kausi miesten Salibandyliigassa on alkanut varsin vauhdikkaasti, kun joukkue on neljästä pelaamastaan ottelusta voittanut kolme. Indians-kapteenistoon kuuluva Jussi Huovinen odottaa vielä omalta osaltaan kauden ensimmäisiä liigapelejä.

Jussi Huovinen

Samalla viikolla, kun Indians avasi Salibandyliigakauden, oli Jussi Huovinen leikkauspöydällä. Viime kaudella Divarissa 16 ottelua piste per peli tahdilla pelannut 30-vuotias hyökkääjä joutui jo keväällä sivuun nivusvamman takia. Nyt syksyllä edessä oli polven putsausoperaatio, jossa poistettiin muun muassa rustopaloja ja siistittiin kierukoita. Vieläkö kroppa kestää?

- Nykyäänhän mulla on jo oma kirurgi ja häntä lainatakseni ”Anna palaa vaan, ja tule sitten tänne takaisin”, naurahtaa Jussi Huovinen.

Kovalla asenteella harjoitteleva Huovinen odottaa jo peliasun pukemista.

- Tavoitteena on, että pystyisin kuukauden päästä pelaamaan. Toivotaan, että kroppa kestää.

Täysin toimettomana ei alkukaudestakaan ole tarvinnut olla, sillä ensimmäisissä otteluissa Huovinen on toiminut valmennuksen apuna. Katsomovalmentajana Huovinen on yhteydessä päävalmentajaan läpi ottelun.

- Käytännössä kuuntelen pelin aikana Napoleonin (päävalmentaja Mikko Laurikainen) huutamista mulle ja pelaajille. Saa olla aika tarkkana, mitä sinne luureihin sanoo, myöntää Huovinen.

- Henkilökohtaisesti yllättävän positiivisella mielellä on pystynyt olemaan, vaikka joutunut seuraamaan alkukautta sivusta. Viime kaudella totuin jo tietyllä tavalla tähän rooliin, ja tietysti nyt, kun onnistumisia on tullut joukkueelle, niin fiilis on joka suhteessa hyvä.

Valtteri Kainulainen toimii Indiansin kapteenina. Kainulaisen ja Huovisen lisäksi kapteenistoon kuuluu Timo Salminen.


Indiansin alkukausi on ollut Huovisen analyysin mukaan pelottavan hyvä. Joukkue on mennyt taktisesti ja pelillisesti yllättävän nopeasti eteenpäin.

- Se on positiivinen asia, mutta myös kaksiteräinen miekka ja tietyt riskit on olemassa, koska kausi on pitkä. Parannettavaa on vaikka kuinka paljon, näkee Huovinen.

Joko nousijajoukkueen yllätysmomentti on käytetty?

- Ihmisluonto on käytännössä niin monimutkainen, että moni tiedostaa meidät kuitenkin vain nousijajoukkueena ja pitää alkukauden onnistumisia hyvänä tuurina. Eiköhän tässä pikkuhiljaa käy selväksi, että meillä on kova halu tehdä tätä hommaa tosissaan.

Jussi Huovinen kuuluu Indiansin harvoihin pelaajiin, joilla on liigaotteluita vyöllään jo aiemmilta vuosilta. Kaudella 2006-2007 Huovinen edusti SPV:tä ja pelasi 27 ottelua tehoin 0+1. Kuinka kauan ensimmäistä liigamaalia saadaan odottaa?

- Lähdetään nyt ekaksi siitä, että olen päättänyt leikata parran, kun olen ensimmäistä kertaa kokoonpanossa pelaajana. Mutta kyllä mä ainakin sen yhden maalin tällä kaudella teen, uskoo Huovinen.

Indiansin 23 kenttäpelaajasta 13 on vielä ilman avausosumaan liigassa. Kuka seuraavasta kolmikosta iskee ensimmäisenä uran ekan liigamaalin: Joel Ekroos, Tuomas Mustonen vai Lauri Westerholm?

- Ehdottomasti Stube (Tuomas Mustonen). Se on nähty jo treeneissä, että kaveri osuu käytännössä joka paikasta. Stube omaa ihan järkyttävän hyvän laukauksen, sen tietää koko joukkue ja nyt vastustajatkin. Ei kannata yrittää peittää, laukaus on niin kova ja tarkka.

Vauhdikas lähtö Salibandyliigaan on varmasti tuonut omat haasteet joukkueen henkiselle puolelle. Huovinen näkee, että takinnapit on kuitenkin vielä kiinni ja jalat maassa.

- Olen nyt pari kautta katellut noita jätkiä. Ovat tosi nuoria, mutta aika fiksuja kavereita. Pakko tässä vaiheessa sanoa myös, että meidän videopalavereissa valmennus ei paljoa kehuja jakele, joten siellä viimeistään palautetaan maanpinnalle, jos rupeaa liikaa leijumaan.

Indiansin kaksi ensimmäistä kotipeliä ovat olleet tunnelmaltaan joukkueen mieleen. Panostaminen ottelutapahtumien kehittämiseen on näkynyt myös kentällä.

- Ensimmäisissä kotipeleissä on puitteet olleet tosi hyvät ja näkynyt meidän nuorista pelaajista, että ihan erilainen into päällä, kun on katsojia ja kannustusta. Vielä kun joku ystävällinen katsoja toisi rummut katsomoon, niin alettaisiin olla jo erinomaisella mallilla, vinkkaa Huovinen lopuksi.

Westend Indiansin ottelut jatkuvat keskiviikkona 23.10., kun joukkue kohtaa sarjajohtaja Classicin Tampereella. Seuraava kotiottelu on lauantaina 26.10., kun Otahallille saapuu NST Lappeenrannasta.

// Sofia Rancken