Westend Indians
Su 17.03.2013
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue tasoitti SM-puolivälierävoitoiksi 1-1, kun Tapanilan Erä kaatui sunnuntaina pelatussa sarjan toisessa ottelussa lukemin 10-3. Ottelu oli ensimmäisen kymmenen minuutin pelin jälkeen Indiansille 5-0 eikä Erä päässyt missään vaiheessa kunnolla peliin kiinni. Indiansin parhaimmistoa oli viisi maalia laukonut Miika Mertaniemi.
A - Pojat Edustus
Sarjan ensimmäisessä kohtaamisessa Erä piti pisteet kotihallissa 5-4 voitolla. Indiansin avausottelun jännitys oli taaksejäänyttä ja joukkue pelasi vapautuneesti ensimmäisistä vaihdoista lähtien. Joukkueen päävalmentaja Petri Timonen oli tyytyväinen joukkueen selätettyä pudotuspelijännityksen.
-Nyt pojat eivät jännittäneet. Mentiin ensimmäiseen erään tekemään niitä asioita, mitä osataan ja on sovittu. Tänään ilme oli hyvä.
Toisessa erässä Indians siirtyi jo 7-0 johtoon, jonka jälkeen Erä sai hetkellisen otteen kenttätapahtumista.
-Toisessa erässä jouduttiin olemaan välillä pallottomia ja siinä tilanteessa hieman hermostuttiin ja hätäiltiin, mutta saatiin sekin korjattua taas kolmanteen erään.
-Joukkue näytti tänään sitä rohkeutta ja taisteluilmettä, jota eilisen pelin jälkeen peräänkuulutin. Jätkät ottivat itseään niskasta kiinni ja taisteluilme oli ihan eri kuin eilen.
Sarjan kolmas ottelu pelataan keskiviikkona ja ensimmäisen kerran välieräpaikka on katkolla keskiviikon ottelun voittajalle lauantaina Otahallilla.
-Keskiviikkona nähdään rohkea ja kovaa taisteleva sekä periksiantamaton Indians, ennakoi Timonen.
Puolivälierien otteluohjelma:
Ke 20.3. kello 18.30 Erä – Indians (Mosa)
La 23.3. kello 18.30 Indians – Erä (Otahalli)
Tarvittaessa ma 25.3. kello 18.30 Erä – Indians (Mosa)