Westend Indians
Ke 02.10.2013
H-hetki lähestyy ja perjantaina joukkue hyppää laatikkoon kauden ensimmäiseen SM-sarjan peliin. Vastus on heti haastava, kun Jyväskylästä saapuu vieraaksi Happee.
B - Pojat Edustus
Inkkarit varmistivat sarjapaikkansa elokuun lopun
karsinnoista Myllypurosta. Tuon jälkeen alkoi tiukka jakso, jossa keskityttiin
lähinnä fyysisten ominaisuuksien viilaamiseen. Tribal Cupista joukkue nappasi
kultamitalit ja seuraavaksi olikin sitten reissu viikonlopuksi Turkuun
Mestareiden Cupiin. Seitsemän peliä tahkottiin saldolla 3-1-3. Kumpikin turnaus
toimivat hyvinä valmistavina tapahtumina ennen SM-sarjan alkua.

vääntöä. Laajin ennakkopaketti
tuli eetteriin Pääkallon toimesta (linkki alla). Todella hienoa että isolla
saitilla huomioidaan B-junnujen otteet jo ennakon muodossa. Pääkallo veikkaa
Inkkarit sijoille 5-8. Ihan OK veikkaus ja sovitaan että tuohon mennään
runkosarjassa, mutta sitten kun alkaa tosipelit niin sijoitus on lopulta jotain
ihan muuta...
Noin puolella jengeistä rosteri elää enemmän kun kundeja kierrätetään osalla
jopa miesten liigassa. Miten pelit osuu päällekkäin ja miten kundien lepokin
saadaan osumaan kohdille niin toki vaikuttaa pelien tuloksiin. Toisaalta aina
täytyy muistaa, että pelit pelataan just niillä jätkillä ketkä paikalla ovat ja
matsin jälkeen on ihan turha selitellä ketä itseltä puuttui ja vastaavasti selitellä että
kaverilla oli paras kokoonpano kentällä. 
Inkkarit
ottivat lukua MC:ssa eritoten oman maalin eduspelaamisessa, mutta nyt siihenkin
on saatu jonkinlainen roti ja Hirvilauman jätkien on turha tulla Inkkarimaalilta
muuta hakemaan kuin makuupaikkoja...
Toimitus sai myös päävalmentaja Timosen viime hetken tunnelmat ja niistäkin
aistii rento meininki, joka toivottavasti muuttuu raivokkaaksi taisteluksi
perjantai-illan huumassa.
Mikä on joukkueen vireystila hetki ennen sarjan alkua?
- Tässä vaiheessa ollaan jo harjoiteltu paljon asioita ja osa niistä onkin mukavasti selkärangassa. Edelleen tekemisemme tähtää sinne keväälle. Monelle SM-sarjan pelaaminen on uusi asia ja tähänkin olemme pyrkineet kiinnittämään huomiota, jotta pystyisimme oppimaan sarjan edetessä siitä millaista on pelata siellä. Uskoisin kuitenkin, että joukkueemme on parhaassa mahdollisessa iskussa perjantaina kun "Kiekko tippuu jäähän".
Rosterin pääpaino on 96/97-syntyneillä, mutta mukana on ollut koko ajan enemmän myös 98-pelureita haistelemassa ilmapiiriä. Mitäs tällä haetaan muuta kuin Laakkosen kundeille kovuutta C1-ikäluokan SM-sarjaan?
- Seurassa pyrimme tekemään pelaajakierrätystä niin, että jokainen yksilö harjoittelee oman tasoisessaan ryhmässä ja sitä kautta huomioimme yksilön kehittymisen. Meillä on C1:ssä laadukas ryhmä ja uskoisin sieltäkin muutaman lahjakkaan ukon tekevän debyyttinsä kauden aikana myös B-poikien sarjassa.

- Kapteenisto on hoitanut tonttinsa mielestäni mallikkaasti. Pojilla on meillä iso vastuu tekemisestä ja ovat kyllä olleet isona esimerkkinä muille. Tietenkin jos valittavissa olisi ollut muitakin kuin huru-ukkoja niin tulos olisi vieläkin laadukkaampi;)
Perjantaina vastaan Happee, jolta otettiin kuokkaan MC:ssä. Minkälaista ottelua odotat?
- MC:n tuloksille en tässä vaiheessa aseta kauhean suurta painoarvoa. Tietenkin pientä infoa saimme kaverista ja vastassamme tulee olemaan todella laadukas ryhmä. Itse toivon vauhdikasta ja laadukasta ottelua, jossa herkutellaan kauniilla Inkkarimaaleilla sekä yliampuvilla tuuletuksilla;)

- Huomaa ettei Pääkallon toimitus ymmärrä lajista yhtään mitään. Joukkueestamme on nostettu aivan vääriä persoonia esille ja muutenkin sijoitus on aivan yläkanttiin. Tavoitteena on pelata aina parempi peli kuin mitä edellinen oli eli kehittyä ja nauttia.
Indians - Happee pe 4.10 klo 19.30 Tapiolan Urheiluhalli
Pääkallon ennakkopaketti B-poikien SM-sarjasta
Linkit liiton tulospalveluihin