Ti 05.11.2013

Hetkittäin vietiin jo Grania ja ACHakia kovaa kyytiä

3. turnauskierros 3.11.2013 peliraportit

D00 - Pojat Black

Grani-Indians Black 00  5-3

 1 erä Granille 3-1. herättiin vähän hitaasti ja Grani pääsi niittaamaan, kun ei muistettu merkata miehiä. Maalinedus pelaaminen oli tässä erässä heikkoa. Piken loistavalla maalilla päästiin onneksi peliin mukaan eikä vastustaja päässyt karkuun.

2. erä jo 2-1 Saatiin hienosti peliin lisää tempoa ja palloa liikuteltiin taitavasti. 01-pojat: Teemu, Kaapo ja Hannes pelasivat loistavasti ja Hannes viimeisteli meidän 4-2 osuman joka piti meidän pelissä mukana.

3. erä oli koko ajan meidän hallintaa ja erä meille 0-1. Joukkuepelaaminen sujui hienosti ja tuotti tulosta. Viimeistelyssä ei aina aivan onnistuttu, mutta laukauksia sateli kohti Granin maalia. Mikk laukoi keskiviivalta tyylikkään vedon maaliin pienen painostuksen päätteeksi jonka jälkeen luvut olivat 5-3 vastustajalle. Lopussa otettiin maalivahtia pois, mutta ei saatu tulosta haluttua tulosta aikaan, joten luvut 5-3 jäivät taululle vastustajan hyväksi.

 

Indians – ACHaki 4-8

Ac-Haki sai vastaansa nyt aivan erilaisen Indians Black-joukkueen kuin 1. pelikierroksella jolloin ottelu päättyi rumasti 12-0. Meidän tiivis kahden viikon harjoittelujakso näkyi pelissä. Valmentajien opit oli sisäistetty ja nyt lähdettiin rohkeasti alusta asti liikkeelle. Ajassa 2.12 Teemun maalilla inkkarit meni johtoon. Koko erä oli tasaista vääntöä ja päättyi 1-1 lukemiin.

2. erässä vastustaja rankaisi meidän pienistä virheistä ja tämä erä Hakille 0-3. Jälleen tehtiin maalin edestä kaikki maalit.

3. erään lähdettiin hyvällä sykkeellä ja sitä oli kulunut vain 27s, kun Riku laukoi maalin. Pietari ja Hannes onnistuivat vielä maalin teossa ja tiukan väännön jälkeen erä 3-4.

 

Valmentajien kommentit: Olimme harjoitelleet kahden viikon ajan avaustilanteita ja ne sujuivat jo mallikkaasti. Viisikko pelaaminen paranee kokoajan ja syötöillä päästään jo ylös. Enään ei ole sitä yksin kuskaamista. Harjoiteltavaa on vielä oman pään puolustamisessa ja miesmerkkaamisessa sekä viimeistelyssä. Valmentajat halusivat nostaa molemmat veskarit esiin eli Oton ja Sergein, jotka tekivät loistavaa työtä maalilla. Pietari oli molemmat pelit huippuvireessä ja uurasti väsymättömästi hyökkäyspäässä. 01-pojat tekivät hienon esiintulon ja pelasivat molemmat pelit mallikkaasti vaikka varmasti vähän jännitti.

//