Westend Indians
Ma 22.06.2015
Heimo on saanut useita vahvistuksia mukaan toimintaansa kevään aikana. Muutamia uusia tekijöillä saadaan Heimoon vielä syksylläkin.
Heimon urheiluorganisaatio panostaa fysiikkavalmennukseen
Seuran urheiluorganisaatio on valmistautunut tulevaan kauteen urheilujohtaja Mikko Laurikaisen johdolla. Heimon urheilujohtajaksi (linkki uutiseen) siirtynyt Laurikainen on edustusjoukkueiden rakentamisen ohella kiinnittänyt huomiota erityisesti fysiikkavalmennuksen kehittämiseen.
Liigajoukkueen fyysikkavalmennusta kehittämään on kiinnitetty Teemu Niemelä. Lisäksi edelliskausista poiketen vahvistettiin myös A- ja B- edustusjoukkueiden valmennusta omilla fysiikkavalmentajillaan, kun puikkoihin astuivat Aapo Räntilä (A-pojat edustus) sekä Risto Lehtelä (B-Pojat edustus). Tavoitteena onkin saada junioriedustusedustusjoukkuetoiminta mahdollisimman lähelle liigajoukkueen tasoa niin fyysisen kuin lajiharjoittelun osalta.
Laurikainen toteaa tyytyväisenä, että joukkueiden rakentaminen ja kesäharjoittelun aloittaminen on saatu läpi suunnitellulla aikataululla ja laadukkaasti.
“Fysiikkavalmennuksen integrointi ja valmennuksen toteuttaminen seuran linjan mukaisesti tuottaa varmasti yhä parempia pelaajia tuleville kausille. Henkilökohtaisten ohjelmien luominen ja niiden ohjaaminen fysiikan saralla on ottanut isoja harppauksia jo kevään aikana,” summaa Laurikainen.
Mika Laurila liigajoukkueen viestintävastaavaksi
Seuran viestintä tulee kokemaan uudistuksia tulevalla kaudella, kun Mika Laurila liittyy Heimoon vastaamaan erityisesti Miesten edustusjoukkueen viestinnästä. Laurila omaa vankan kokemuksen niin useammalta TV-kanavalta, sanomalehdistä kuin myös urheiluseurojen viestinnästä.
Kaikkiaan seuran Heimon viestinnästä tulee vastaamaan noin 10 henkilön tiimi, jota koordinoi seuran tiedotus- ja viestintävastaa Elina Harju yhdessä Laurilan kanssa.
“Innovatiivinen ideanikkari Laurila tulee tuomaan oivan lisän seuran viestintään. Maltilla lähdetään kuitenkin liikkeelle keskittyen olennaiseen,” kommentoi seuran toiminnanjohtaja Mika Leiponen.
Tulevalla kaudella tullaan voimavarat keskittämään laadukkaan ja säännöllisen tiedottamisen lisäten muun muassa videotuotantoon. Kauden aikana tullaan myös näkemään monia uudistuksia.