Westend Indians
To 17.12.2015
SalBa-ottelussa on mahdollisuus lahjoittaa sisäpelikengät hyvään tarkoitukseen.
Perjantaina Westend Indiansin kotiottelussa jokaisella on mahdollisuus
ryhtyä hyväntekijäksi. Mikäli kotoasi löytyy pieneksi jääneitä tai muuten tarpeettomia
sisäpelikenkiä, tuo ne Heimo–SalBa –otteluun Otahalliin perjantaina 18.12.
Kengät annetaan lahjoituksena Espoon ryhmäkodille. Näin voit olla mukana
yhdessä Espoon kaupungin ja Heimon kanssa tukemassa lasten ja nuorten
liikuntaharrastusta. Ryhmäkoti majoittaa alaikäisiä, ilman vanhempia Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita.
Westend Indians on syksyn aikana osallistunut aktiivisesti hyväntekeväisyystempauksiin. Syksyllä Heimo lahjoitti Espoon ryhmäkodin asukkaille 200 t-paitaa. Joulukuun alussa Heimo osallistui Kooveen haastamana Operaatio Joulukassiin, joka tukee vähävaraisten joulunviettoa. Heimo keräsi yhdessä Kooveen kanssa huikeat 680 euroa, joka suuntautuu jouluna varmasti hyvään tarkoitukseen.
Heimo-kapteeni Valtteri Kainulainen on aina valmis auttamaan ja kannustaa siihen muitakin:
– On todella siisti juttu, että voi ottaa auttaa eri tavoin! Aina, kun on mahdollisuus, niin autetaan - se on jopa jonkinlainen ylpeyden aihe. Kun Koovee-pelissä kuuli avustussummasta, se tuntui uskomattoman hienolta, kapteeni Kainulainen toteaa.
Heimo kohtaa SalBan Otahallissa perjantaina 18.12. Ottelu alkaa kello 18.30. Paikalla on keräyspiste, johon sisäpelikenkiä voi lahjoittaa.
Myös sunnuntaina Heimo auttaa ryhmäkodin nuoria. Tuolloin ryhmäkodin asukkaat pääsevät osallistumaan liikuntatapahtumaan Otahallilla.