Ti 31.07.2012

Ensimmäisestä treenipelistä reilusti takkiin

Westend Indiansin miesten edustusjoukkue pelasi kauden ensimmäisen harjoitusottelun, kun joukkue kohtasi M-Teamin tiistaina Ruskeasuolla. Hyvällä jalalla liikkunut kotijoukkue oli useimmissa tilanteissa askeleen pari edellä ja hoiti ottelun maalinteon suvereenisti Indiansin tekemästä avausosumasta huolimatta. Loppunumerot kirjattiin 11-4 viime kauden liigajoukkueen eduksi.

Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen oli tyytyväinen harjoitusottelun antiin, sillä nyt joukkue pääsi ensimmäistä kertaa näyttämään, missä mennään uuden pelitavan sisäistämisessä ja harjoittelussa.

-Meillä on uusi pelitapa, jossa on älyttömän paljon opeteltavaa vielä. Aikamoisia nukahduksia siellä tapahtui ja kaveri pääsi parikymmentä kertaa ylivoimahyökkäyksiin, mutta ei sentään ihan jokaisesta laittanut sisään. On selvää, että kun 5vs5 pelissä tulee ylivoimahyökkäyksiä, niin jossain vaiheessa on pelattu tilanteita heikommin.

-Tämä oli meille ensimmäinen harjoitusottelu ja ensimmäiset 5vs5 vaihdot. Lauantaina peli tulee näyttämään jo ihan erilaiselta, ennakoi Laurikainen.

Joukkueet kohtaavat toistamiseen lauantaina 4.8. Indiansin leireillessä Kisakallion urheiluopistolla. Lauantain ottelu alkaa kello 12.00.

// WI Tiedotus