To 21.03.2013

Ennakkoa viikonlopun playoff -karsintoihin

Viikonloppuna Mosalla Tapanilassa käydään karsinnat ja Inkkareiden ohella paikkaa kärkkyvät RSS Laaka Riihimäeltä, LeBa-96 Kontioniemeltä ja NSB Rovaniemeltä. Sunnuntaina yksi näistä nipuista pääsee pelaamaan ratkaisupelin Erää vastaan. Sen ottelun voittajalla on sitten paikka jo Suomen 8.parhaan jengin joukossa.

B - Pojat Edustus

Arvonnassa ottelupareiksi osuivat Indians – RSS Laaka ja LeBa-96 – NSB. Joukkueet ovat pitkän kauden jälkeen selviytyneet omien alueidensa kärkiporukkoina karsintoihin. Tässä kohtaa siis ei enää heikkoja jengejä vastassa ole ja vielä kun Eräkin pitäisi nujertaa niin kyllä joka jengin osalta vaaditaan nappisuoritusta mikäli sunnuntaina halutaan juhlia playoff –paikkaa. Mustakeltaisten lasien läpi katsoessa saumat tietysti tähän on ja viikon tekeminen treeneissä on antanut hyvää osviittaa että näin myös kundit ovat asian sisäistäneet. Henkisellä tasolla kausi on ollut eritoten alkukaudesta pientä mollivoittoista kulkua, kun SM-sarjaan rahkeet ei riittäneet. Pahimman pettymyksen poistuttua joukkue on kuitenkin kasvanut joka tasolla ja siltä osin palasten toivoisi osuvan kohdalleen viikonloppuna.

Vastustajat ovat Laakaa lukuun ottamatta melkoisen tuntemattomia suuruuksia, mutta jo kotisivuja lukemalla voi kyllä aistia heidänkin suunnaltaan fiiliksiä että mahdollisimman pitkälle olisi tarkoitus pötkiä. Laakan joukkue on tutummalta nimeltään LFT-96 ja sehän tuo sopivasti heti lisävärinää. Viime vuoden SM-kultaa C1-junnuissa voittanut jengi on tilastojen valossa kovassa tikissä ja eritoten muutaman ihan maan lahjakkaimman pelurin osalta herättää kunnioitusta ainakin toimituksen paperilla. Onneksi pelit ratkeaa kaukalossa ja Inkkarit tuntien yhtään ei vanhoja meriittejä mietitä vaan lähdetään sillä tutulla rohkealla pelitavalla haastamaan myös Laakaa. Toimitus onnistui nappaamaan juoksulenkillä olleen Henrik Dahlqvistin kiinni ja kyseltiin kapteenistoon kuuluvalta missä fiiliksissä mennään tässä kohtaa.


- Ei mitään hätää. H-hetki lähestyy ja joukkueen vireystila on tapissa. Peruttiin jopa perjantain saunailta Tiipiissä, jotta varmasti joka sälli on hereillä heti ekassa pelissä, rennon oloinen Dahlqvist toteaa.

- Laakaa vastaan ei lähdetä kohti tuntematonta vaan videolta on pystytty poimimaan vastustajan heikot kohdat ja niihin olisi tarkoitus iskeä. Lauantaina sitten nähdään miten hommassa onnistutaan. Lopuksi Dahlqvist vielä toivottaa kaikki Inkkari-fanit runsain joukoin kannustamaan ja toki Riksun suunnalta saa tulla viehkeitä LFT-kannattajiakin seuraamaan Inkkareiden otteita.

Dahlqvist jatkoi lenkkiä ja toimitus tippui kyydistä ja jäi lähettämään savumerkkejä Riihimäen suuntaan. Saa nähdä tuuleeko etelästä päin ja saadaanko vastustajan leiristä myös ennakkokommenttia lauantaille. Alla tulospalveluun linkki ja siitä löytyy myös toisen karsintaryhmän tulosseuranta.

Tulospalveluun tästä


// BE tiedotus