Ti 11.09.2012

Edessä SM-karsinnat

Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkue aloittaa sarjapelinsä sunnuntaina 30.9. Vuosina 98-01 syntyneistä tytöistä koostuva nuori joukkue lähtee tulevaan kauteen uutta opetellen, mutta kaikki tosissaan haastaen.

C - Tytöt Edustus

Sarjapeleihin valmistavalla kaudella C-tytöt ovat pelanneet jo 12 harjoitusottelua. Näistä neljä pelattiin viime lauantaina Eurosport-turnauksessa Turussa, josta joukkue palasi finaalissa koetun rankkarikisatappion jälkeen hopeiset mitalit kaulassa. Edessä ovat vielä Tribal Cup, sekä harjoitusottelu SB Vantaata vastaan.

- Harjoituspelejä on pelattu paljon, sillä joukkueen pelitapa on vaatinut paljon käytännön harjoittelua. Viime viikonlopun ottelut ovat näyttäneet että oikealla tiellä ollaan, kertoo joukkueen päävalmentaja Jyrki Paajanen.

Joukkueen valmennus on erityisen tyytyväinen kesän harjoittelun tuloksiin.

- Pohja pelitavalle luotiin kesän monipuolisella ja runsaalla harjoittelulla. Joukkueharjoittelu- sekä omatoimijakson aikana pelaajat ovat todella laittaneet itsensä likoon. Fyysisten testien tulosten parannukset toukokuusta elokuuhun ovat olleet häikäisevän hyvät. Pelaajien yksittäisistä 128 testituloksesta 115 oli parempia kuin keväällä, kolme samoja ja 10 heikompia. Erityisesti kestävyyspuolella parannukset olivat reiluja, joten meillä on marssittaa kentälle hyväkuntoinen ja urheilullinen joukkue, Paajanen iloitsee.

C-tyttöjen SM-alkusarjassa Indiansin kanssa samassa lohkossa pelaavat M-Team, LoSB, SB-Pro ja Rangers. Lohkon kaksi parasta selviytyy SM-sarjaan ja muut jatkavat aluejatkosarjassa.

C-tyttöjen harjoitusottelut:
20.8. Indians – Indians ABTH 3-5 (2-1, 1-0, 0-4)
25.8. Indians – FoSu 4-3 (2-1, 2-0, 0-2)
25.8. Indians – Indians ATHK 1-4 (0-2, 1-2)
26.8. Indians – LoSB 0-9 (0-4, 0-0, 0-5)
2.9. PSS – Indians 6-0 (1-0, 1-0, 4-0)
2.9. ÅIF – Indians 2-20 (1-6, 1-7, 0-7)
3.9. Indians – USBEK naiset 3-1 (0-0, 2-0, 1-1)
8.9. Indians – SBS Wirmo 5-0 (1-0, 3-0, 1-0)
8.9. FBC Turku – Indians 0-7 (0-2, 0-3, 0-2)
8.9. Indians – KaPa-65 4-3 rl. (1-1, 0-1, 2-1)
8.9. Indians – SBS Masku 2-3 rl. (1-0, 0-2, 1-0)
9.9. Indians – Hatsina 12-1 (5-0, 3-0, 4-1)

C-tyttöjen SM-alkusarjan ottelut:
30.9. Indians – SB-Pro
30.9. LoSB – Indians
13.10. Indians – M-Team
13.10. Rangers – Indians
14.10. SB-Pro – Indians
14.10. Indians – LoSB
28.10. M-Team – Indians
28.10. Indians – Rangers

// WI Tiedotus