Westend Indians
La 05.10.2013
Mukavasti saatiin SM-avauksessa kuitattua Mestareiden Cupin tappio (1-5) Happeelle. Joukkueet tarjosivat värikkään ja vauhdikkaan 60 minuuttisen, jossa mentiin eikä meinattu.
B - Pojat Edustus
Indians – Happee 9 – 7 (3-2,2-2,4-3)
Tiedossa oli, että vastassa on hyvin liikkuva porukka, jota
ei varsinkaan vastahyökkäyksiin pidä päästää. Toisaalta myös boksista olisi
oltava pois, koska Ukkonen kyllä Happeen YV:tä pyörittää siihen malliin että
niitä tilaisuuksia ei turhaan parane antaa. Vastahyökkäyksiä ei juurikaan nähty
Happeen toimesta, kun taas Inkkareiden osalta niitä saatiin kaverin päätyyn
ihan mukavasti. Boksissa istuttiin lopulta kolmeen kertaan ja yksi häkki
jouduttiin AV:lla ottamaan. Ehkä tuo AV-pelaaminen ja eritoten Vesan
MV-pelaaminen olivat lopulta aseet, joilla avauspisteet hankittiin.




Vauhti ehkä hivenen tippui toiseen erään, mutta ei mainittavasti. Erään mahtui neljä maalia ja pari rankkaria. Erän alkuun Westeren jr nousee laidalta ja tarjoilee pienen pompun kautta Sorkolle, joka rystypuolivolleysta lukemiksi 4-2 Inkkareille. Seuraava tilastomerkintä on sitten Happeen saama rankkari. Heinonen kuitenkin joutuu toteamaan Inkkari-maalilla Vesan paremmaksi ja kavennusta ei vielä siinä kohtaa syntynyt. Jäähy kuitenkin astui voimaan ja Happee pääsee pyörittämään YV:tä ja tuhoisaa se olikin. Ukkonen tarjoilee poikkarin, josta Heinonen kuittaa nyt rankkarin epäonnistumisen, 4-3. Inkkarit eivät tästä lamaannu vaan hyvän puolen kentän katkon jälkeen Nummi antaa pikkupassin Sorkolle, jonka kantti helähtää melkein puolesta kentästä maaliin, 5-3 Inkkareille. Rossi tuo kuitenkin vielä Happeen maalin päähän kun kaveria ei pystytä pitämään maalin edessä. 5-4 johdossa viimeiselle erätauolle.



Koko kauden on oikeastaan ollut havaittavissa Inkkareiden
leirissä sellaista tiettyä varmuutta vaikka kaveri meinaa tulla takaa tasoihin.
Jostain kaivetaan se ylimääräinen latinki ja isketään taas ohi ilman, että
ruvetaan puristamaan mailaa liikaa ja pelkäämään vastuunkantoa. Happee toki
tulee tasoihin Koiviston maalilla, mutta sitten on Jaatisen vuoro kirmata
laidalta puolittaiseen läpiajoon. Siitä rike ja rankkari Inkkareille. Sorkko
asettuu ampumaan ja hakusessa puhdas hattutemppu. Terävä siirto rystyltä
kämmenelle ja mokke voimaton, 6-5. Hattutempun merkiksi katsomosta lensi tässä
kohtaa suuren maailman tyyliin pipoa ja lippistä. Vesa paiskaa ne takas
faneille ja peli jatkuu lukemissa 6-5. Inkkarit sai tästä johto-osumasta
henkisen yliotteen ja loppua vietiin mustakeltaisissa merkeissä. 7-5 Dahlqvist
Jaatisen syötöstä ja lopullinen niitti koittaa ajassa 54.41. Isoksela pyörittää
pehmeillä käsillä klip-klap passeja Sorkon kanssa ja Happeen molari on pelattu
pihalle, 8-5 Sorkko. Happee kaventaa, mutta Westeren jr iskee laidalta
läpiajoon ja moken kainalon alta 9-6. Vielä Happee pyristelee kavennuksen,
mutta liian myöhään. Maalivahdin poisottokaan ei auta vaan pisteet Inkkareille
lopulta 9-7 lukemin. Illan vierasjoukkueen parhaana pelaajana palkittiin Eino
Heinonen. Eino pääsee huomenna Jyväskylässä nauttimaan Selänteen Teemun leffasta
parhaan kaverinsa kanssa.


Valmennus Timosen johdolla heitti nopean kommentin, että ihan OK peli. Nyt ei kuitenkaan parane iskeä rotsia auki vaan focus on jo Oilers-pelissä, Timonen kuittaa. Kundit pelasivat ihan mallikkaasti tänään, ottaen huomioon, että moni pelasi elämänsä ensimmäisen tehokkaalla peliajalla pelattavan täysimittaisen SM-sarja ottelun. Hyvillä mielin voi palkita itsensä nyt 1.5l maidolla ja pussillisella pikku pullia…
Seuraava ottelu: Oilers – Indians pe 11.10 klo 19.30 THT-Center
