Westend Indians
La 17.11.2012
Westend Indians palasi voittokantaan, kun joukkue haki sarjapisteet ÅIF:n kotihallista Sipoosta. Hyvä ensimmäinen erä takasi Indiansille voiton, sillä toisessa ja kolmannessa erässä joukkueet iskivät maaleja tasatahtiin. Indiansin parhaana palkittiin hyökkääjä Jussi Huovinen, joka viimeisteli ottelussa kahdesti. Loppunumerot kirjattiin Indiansille 9-6.
Indians sai hyvä alun otteluun, kun Ilkka Mutanen siirsi joukkueen 1-0 johtoon jo ennen ensimmäisen vitosen täyttymistä. Jussi Huovinen, Robert Olenius ja Lauri Westerholm säestivät onnistuen kaikki kertaalleen ja kun kotijoukkue onnistui yllättämään Marek Öigen Indians maalilla vain kerran ensimmäisessä erässä, kirjattiin erälukemat 4-1 Indiansin eduksi.
Toisessa erässä Indian kiri jo 6-1 johtoon ennen kuin ottelun puolivälissä ÅIF onnistui ylivoimalla kaventamaan. Pian kavennuksen jälkeen Indiansille tarjottiin ylivoimalla mahdollisuus lisätä johtoa. Kotijoukkue pelasi erittäin vahvan alivoiman ja iski 19 sekunnissa kaksi alivoimamaalia ja Indians oli pakotettu käyttämään aikalisän tässä vaiheessa. Saman ylivoiman aikana Miika Mertaniemi onnistui Mikael Sieväsen syötöstä ja toiselle erätauolle siirryttiin 4-7 lukemissa.
Kolmannen erän alussa kotijoukkue tuli jo maalin päähän, mutta Valtteri Kainulainen ja Toni Koskela nostivat jälleen Indiansin 5-9 johtoon. ÅIF onnistui vielä kertaalleen, mutta loppunumeroiksi jäi 6-9 Indiansin eduksi.
Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen oli tyytyväinen kolmannen erän lopun esitykseen sekä kahteen sarjapisteeseen. Toisen erän tasonlasku sai päävalmentajan mietteliääksi, sillä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joukkue sukelsi ottelun sisällä kelvollisen ensimmäisen erän jälkeen.
-6-1-tilanteessa alkoi nöyryys loppua. En tiedä kiinnostiko pelaajia omat tehot, mutta otettiin kaveri ihan turhaan peliin mukaan. ÅIF:n kahden alivoimamaalin jälkeen oli pakka ihan sekaisin ja peli samannäköistä kuin Steelers-pelissä. Onneksi saatiin erätauko siihen, kun näköjään erän aikana on vaikea saada muutoksia aikaiseksi, ruoti Laurikainen ottelun jälkeen.
-Iso haaste on huomiselle ja kokoonapanomuutoksia tullaan tekemään. Eväitä on pelata hyviä pelejä, mutta näköjään osataan ryssiä myös aika tyylillä. Hyvällä pelillä ollaan divarin parhaimmistoa, mutta huonolla pelillä kamppaillaan todella huonoimman tittelistä.
Indiansin pelit jatkuvat jo sunnuntaina, kun Otahallille saapuu FoSu. Ottelu alkaa kello 14:00, tervetuloa! Ottelusta on tarjolla myös Salibandyliiton Livestream-lähetys.
Sunnuntaina 18.11. kello 14:00 Indians – FoSu.
Kuvia ottelusta Flickrissä.