Su 16.12.2012

13-3-vierasvoitolla joulutauolle

Westend Indians pelasi syksyn viimeisen ottelun lauantaina 15.12. Savonlinnassa. Kaksi päivää aiemmin seuran 20-vuotisjuhlaottelussa PSS sai kyytiä lukemin 9-2 ja sama tahti jatkui myös Savonlinnassa. Sarjan häntäpään joukkueisiin lukeutuva Top Team joutui kovaan pyöritykseen, kun Indians haki pisteet 13-3 voitolla.

Indians iskee ottelun ensimmäisessä vaihdossa 1-0 lukemat, kun Eino Pesu avaa maalitilinsä aikuisten sarjoissa. Uran ensimmäinen divarimaali sai nopeasti seuraa, kun Pesu iskee hattutempun täyteen ennen ensimmäistä erätaukoa. Indiansin kaksi muuta osumaa ensimmäisessä erässä iskee Ilkka Mutanen. Top Team onnistuu kertalleen.

-Alkuun oli hieman hankaluuksia parketilla ja Top Team pelasi alussa ihan hyvin. Näkyi kuitenkin, että kaveri oli kapealla rosterilla liikkeellä ja me parannettiin tekemistä koko ajan pelin edetessä, kertasi Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen ottelun jälkeen.

Toisessa erässä nähtiin ottelun ensimmäiset rangaistukset ja molemmat joukkueet onnistuivat ylivoimalla. Lisäksi Mutanen viimeisteli hattutempun iskemällä illan kolmannen osumansa tasaviisikoin pelatessa.

-Hyökkäyspään hyökkäyspelaaminen menee koko ajan eteenpäin, näkee Laurikainen.

Kolmannen erän alussa Indians iskee vajaaseen kolmeen minuuttiin neljä maalia ja johtaa 12-2. Top Teamille illan toinen ylivoimaosuma ajassa 51.57 ja lopussa vielä Robert Oleniuksellekin illan kolmas osuma, joten loppunumerot 13-3.

-Yksi päästetty maali tasaviisikoin pelatessa kahteen otteluun, on todella kova suoritus. Ihan tyytyväinen voi olla, myöntää Laurikainen paluumatkalla.

Ottelussa parhaana palkittiin Indiansin Valtteri Kainulainen, jonka illan tehot 2+3, nostivat miehen koko sarjan pistepörssissä kolmannelle sijalle. Kainulainen on iskenyt 14 ottelussa pisteitä 14+24.

Savonlinnan peli oli Indiansin syyskauden viimeinen, mutta joukkueen harjoitukset jatkuvat vielä viikon ennen joulutaukoa.

-Ensi viikko mennään vielä ihan normaalisti ohjelman mukaan. Joulun välipäivinä vedetään fysiikkaa ja sitten alkaakin jo keskittyminen kohti tammikuun ensimmäistä peliä.

Indians palaa joulutauon jälkeen tositoimiin lauantaina 5.1.2013, kun joukkue matkaa Poriin Karhujen vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 12.1., jolloin Indians kohtaa paikalliskamppailussa M-Teamin.

Ottelukuvat Flickrissä.
Lue ottelun aikaiset kommentit Twitteristä

// WI Tiedotus