Ti 11.03.2014

10.3.2014 Indians vs Rangers taisteluvoitto 4-2

Vihdoinkin Inkkarien hyvä asenne palkittiin hienolla voitolla. Kovatempoisen ja tasaisen pelin jälkeen ansaittu voitto tuli Inkkareille lukemin 4-2.

D00 - Pojat Black

Peli alkoi tasaisena. Hetken tunnustelun jälkeen Inkkarit alkoivat luoda hyviä maalipaikkoja, mutta vastustajan puolustus pystyi estämään maalien syntymisen. Vastustaja pääsi myös hyökkäyksiin, mutta peli pysyi maalittomana lähes erän loppuun saakka. Ajassa 16.49 Mikk pääsi kokeilemaan pyssyään ja tekikin viivalta kovalla vedolla hienon maalin. Pelin hallinta pysyi maalin jälkeen Inkkareilla, mutta ikävä kyllä Rangers pääsi tekemään todellisen pukukoppimaalin ajassa 19.56.

Toinen erä jatkui samalla tavalla kuin ensimmäinen erä oli alkanut, eli tasaista peliä ja molemmilla joukkueilla oli paljon maalipaikkoja. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Rangers pääsi tekemään1-2 johtomaalin. Inkkarit olivat kuitenkin päättäneet voittaa tämän pelin, eivätkä lannistuneet takaiskumaalista. Ajassa 11.55 Mikk päätti kokeilla onko ruuti pyssyssä vielä yhtä kuivaa kuin ensimmäisessä erässä. Olihan se, Mikk teki kovalla lämärillä tasoitusmaalin. Peli oli tasaista ja näytti siltä, että pisteet menevät jakoon. Emil kuitenkin päätti, ettei pisteitä tänään jaeta. Emil teki johtomaalin ajassa 16.45 ja syötti vielä hetken päästä Ronin hienon ylänurkkamaalin. Rangers otti kovan loppukirin, mutta se ei riittänyt. Peli päättyi Inkkareille 4-2.

Valmentajat olivat pelin jälkeen yhtä hymyä. He olivat erityisen innostuneita poikien pallollisesta pelistä ja taktisesti aivan loistavasta pelistä. Valmentajien hymyä lisäsi myös se, että saatiin pitkiä hyökkäyksiä ja tehtiin ns. oppikirjamaaleja. Lisäksi pari maalia tehtiin pakeille pudotuksesta. Valmentajat eivät voineet olla kehumatta Emilin tehoja 1+1. Pojat todistivat, että harjoittelu kannattaa!!!!

// Juha Vettenniemi