Westend Indians
Ke 12.02.2014
Inkkarien pirteästä alusta huolimatta pisteet menivät Tiikereille. Lopun hurjasta taistelusta huolimatta tasoitusmaali jäi tekemättä ja peli päättyi Tiikereille 4-5.
D00 - Pojat Black
Inkkarit aloittivat pelin todella pirteästi. Reilussa kolmessa minuutissa Inkkarit siirtyivät Rikun ja Iiron taistelumaaleilla 2-0 johtoon. Toisen maalin jälkeen Inkkarit joutuivat alivoimalle, josta selvittiin hienosti. Ajassa 6.19 Riku pamautti hienon nousun jälkeen kovan vedon vastustamattomasti SB Pron-maaliin. Erän lopulla Pietari teki Rikun hienosta syötöstä komean maalin. Peli pysyi koko ajan hienosti Inkkarien hallussa ja viisikot toimivat hyvin. 4-0 maalin jälkeen Tiikerit ottivat aikalisän ja saivat siitä lisää vauhtia peliinsä. Minuuttia ennen erän loppu Tiikerit kavensivat tilanteeksi 4-1, ja niihin lukemiin erä päättyi.
Toinen erä alkoi Inkkarien pirteällä pelillä, mutta sitten tapahtui ”herpaantuminen”. Pojat lopettivat pelaamisen ja Tiikerit tekivät kuudessa minuutista neljä maalia. Onneksi Inkkarit piristyivät ja saivat erän loppuun hyvän painostuksen aikaan. Inkkarit pääsivät pelaamaan ylivoimaan ajassa 16.32, mutta maalia ei saatu aikaan. Ylivoiman päätyttyä kotijoukkue otti maalivahdinkin pois, mutta hyvästä painostuksesta huolimatta tasoitus maali jäi syntymättä. Peli päättyi 4-5 Tiikereille.
Valmentajien mielestä ekassa erässä oli hyvä ”ilme” ja viisikkopeli toimi hienosti. Nopeasti saadun johtoaseman vuoksi takki pääsi hieman aukeamaan ja liike pääsi loppumaan. Vastustaja rokotti merkkausvirheistä. Ottelun teemana oli ”syötöt omille”. Ekassa erässä syöttöjä omille oli 40. Erätauolla valmentajat kehottivat lisäämään pallon liikuttamista ja syöttöjä omille toisessa erässä olikin jo 80.